Verkkouutiset

Donald Trumpista kohuraportin tehnyt entinen brittiagentti paljasti lähteensä FBI:lle

Kohutun asiakirjan Yhdysvaltojen presidentistä laatinut entinen tiedusteluvirkailija on paljastanut lähteensä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtavaa kansainvälistä mediahuomiota herättäneen asiakirjan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpista laatinut entinen brittiagentti Christopher Steele on paljastanut raportissa nimettömiksi jätetyt lähteensä Yhdysvaltojen liittovaltion poliisille FBI:lle. Asiasta uutisoivan ABC Newsin mukaan Steele on tavannut amerikkalaisia viranomaisia.

Steele johtaa yksityistä Orbis Business Intelligence Ltd -tiedusteluyhtiötä Lontoossa ja on tiettävästi toiminut aiemmin pitkään Venäjällä brittitiedustelun palveluksessa. Hänen on kerrottu tutkineen Trumpin taustoja ja Venäjä-kytköksiä kampanja-aikana ensin hänen republikaanivastustajiensa ja sitten demokraattien lukuun.

Steele toimi tiettävästi entisen Wall Street Journalin toimittajan Glenn Simpsonin perustaman Fusion GPS -tutkimusyrityksen alihankkijana. Trumpin vastustajat olivat palkanneet Simpsonin kaivamaan negatiivista materiaalia tulevasta presidentistä. Simpsonia kuultiin Yhdysvaltojen senaatin oikeuskomiteassa tiistaina suljettujen ovien takana.

– Me tutkimme yksityiskohtaisesti, millainen rooli Simpsonilla oli asiassa ja tämän koko kohun aloittaneen asiakirjan synnyssä ja levittämisessä, republikaanisenaattori Chuck Grassley kommentoi ABC:lle.

Senaatti haluaa tiettävästi kuulla myös Steeleä.

Sittemmin julkisuuteen vuotanut raportti sisältää hurjia väitteitä, joiden mukaan Trumpin kampanja olisi tehnyt yhteistyötä Kremlin kanssa jo pitkään. Lisäksi siinä väitetään, että Venäjällä olisi hallussaan arkaluontoisia tietoja ja materiaalia, joilla se voisi kiristää presidenttiä.

Raportin väitteitä ei ole todistettu. Presidentti Donald Trump on tyrmännyt sen sisällön jyrkästi valeuutisina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)