Verkkouutiset

”Burkia? Me pysymme bikineissä.” – Saksan AfD-puolue noussut kolmanneksi

Nationalistinen AfD-puolue on kasvattanut kannatustaan 10 prosenttiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maahanmuuttovastaisen ja nationalistisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (Alternative für Deutschland, AfD) kannatus on kasvussa, kun Saksan vaaleihin on aikaa reilu kuukausi. Asia selviää Insan Bildille tekemästä mielipidemittauksesta.

AfD:n kannatus on ennen vaaleja ollut tänä vuonna melko tasaista huolimatta puolueeseen kohdistuvista skandaaleista, jotka useimmiten ovat liittyneet islaminvastaisiin puheisiin.

Viime viikonloppuna puolueen Saksi-Anhaltin osasto järjesti Magdeburgissa saksalaismedioissa kohua herättäneen Venäjä-konferenssin, missä puhujat eivät peitelleet ihailuaan Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia kohtaan ja inhoaan Yhdysvaltoja ja läntistä maailmaa kohtaan. Eräs puhujista myös ylisti Natsi-Saksan Waffen-SS:n kenraalien kykyä itsenäiseen ajatteluun.

Kohuilla on ollut vaikutuksensa puolueen kannatukseen. Vielä viime vuonna AfD sai mielipidemittauksissa parhaimmillaan yli 15 prosentin kannatuslukemia. Huhtikuun puoluekokouksesta lähtien kannatus on liikkunut pääasiassa 10 prosentin alapuolella. Insan mittauksessa puolueen kannatus on kuitenkin nyt noususuunnassa ja kasvanut kuukaudessa prosenttiyksikön takaisin 10 prosenttiin.

Huhtikuun puoluekokouksessa puolueen johto oli ilmiriidoissa, kun sen keulakuva ja puheenjohtaja Frauke Petry vetäytyi kärkiehdokkuudesta petyttyään puolueen linjan kääntymistä entistä enemmän oikealle. Kärkiehdokkaiksi valittiin puolueen kovemman linjan edustajat Alexander Gauland ja Alice Weidel.

Kärkiehdokkailla tarkoitetaan ehdokkaita, joita puolue esittää vaalien jälkeen kärkipaikoille, kuten liittokansleriksi, ministereiksi tai valiokuntien puheenjohtajiksi.

Petry on jo toinen puolueen keulahahmo, jota on yritetty kammeta sivuraiteille maltillisuuden takia. Puoluetta perustamassa ollut europarlamentaarikko Bernd Lucke jätti puolueen jo vuonna 2015 tultuaan syrjäytetyksi puolueen johdosta. Hän ei hyväksynyt ensisijaisesti eurokriittiseksi perustetun puolueen kallistumista nationalistisemmaksi ja Venäjä-mielisemmäksi. Petry esiintyi tuolloin kovemman maahanmuuttovastaisen linjan edustajana, mutta nyt hänestäkin on tullut puolueen jäsenistölle liian pehmeä.

Frauke Petry ei kuitenkaan puoluekokouksen jälkeen jättänyt puoluetta jouduttuaan sivuraiteille. Nyt hän yrittää comebackia poseeraamalla katujen vaalimainoksissa yhdessä vastasyntyneen vauvansa kanssa.

Huomiotaherättäviä mainoksia

Useimmat puolueen virallisista vaalimainoksista nojaavat islam- ja maahanmuuttovastaisuuteen.

Eräässä vaalimainoksessa on bikiniin pukeutuneita naisia ja teksti ”Burkia? Me pidämme enemmän bikineistä”. Toisessa julisteessa on kuvattuna pieni porsas tekstillä: ”Islam? Ei sovi meidän keittiöömme”. Joukossa on myös kaksi maahanmuuton vastaista julistetta sekä toinenkin vauva-aiheinen juliste. Siinä on kuvattu raskaana olevan naisen maha tekstillä: ”Uusia saksalaisia? Me teemme ne itse”.

Uuden gallup-nousun myötä puolue on myös noussut Saksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Tällä hetkellä neljä puoluetta käy tiukkaa kisaa kolmannen puolueen asemasta. Liberaalin FDP:n ja vasemmistolaisen Die Linken molempien kannatus on nyt yhdeksän prosenttia. Vihreiden kannatus on pudonnut seitsemään prosenttiin.

Angela Merkelin johtama CDU/CSU on suurin puolue 37 prosentin kannatuksella. Toiseksi suurin puolue on sosialidemokraattinen SPD 25 prosentin kannatuksella.

Saksan liittopäivävaalit järjestetään 25. syyskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)