Verkkouutiset

Viron ulkoministeri: Vladimir Putin nujersi EU:n ja otti niskalenkin USA:sta

Viron ulkoministerin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinilla on yliote länsimaista eli Yhdysvalloista, EU:sta ja Natosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Voidaan sanoa, että presidentti Vladimir Putin nujersi EU:n miehittämällä Krimin, koska tämä tapahtui välittömässä läheisyydessämme. Vaikka tiesimme mitä odottaa Georgian jälkeen, me emme tienneet kuinka reagoida siihen, Viron ulkoministeri Marina Kaljurand kertoo Viron yleisradiolle.

Hänen mukaansa viimeaikaisissa konflikteissa ei ole kyse pelkästään Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien välisestä sapelien kalistelusta.

Kaljurandin mukaan konfliktien voittaja on ollut Venäjä, ei Yhdysvallat.

– Tässä on kyse Venäjän ja kaikkien länsimaiden välisestä konfliktista.

Putinin hallinnon tavoitteena kerrotaan olleen EU:n ja Naton sisäisen solidaarisuuden hajottaminen viimeisten vuosien aikana.

– En usko, että Putin yrittäisi käyttää Syyrian konfliktia apunaan Naton hajottamiseksi, mutta hän haluaisi tietenkin nähdä Naton sirpaloituvan samaan aikaan, kun Venäjä on saanut usutettua useat EU-maat toisiaan vastaan.

Kaljurandin mukaan Nato on paljon yhdistyneempi kuin EU ja Naton sisäiset keskustelut ovat huomattavasti yhtenäisempiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)