Verkkouutiset

Rahaa sataa taivaalle: USA on iskenyt jo kymmenen kertaa ISIS:n pankkeihin

Yhdysvallat tekee ilmaiskuja Isiksen käteisvarastoja ja jakelupisteitä sekä öljylähteitä vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat uskoo, että Irakissa ja Syyriassa suoritetut ilmaiskut ovat tuhonneet yli 500 miljoonan dollarin edestä Isiksen käteisvaroja. Järjestö käyttää käteistä maksakseen jihadisteille ja rahoittaakseen toimintaansa.

Erään yhdysvaltalaisvirkamiehen mukaan summa on arvioitu alakanttiin, ja todellinen summa on vielä paljon enemmän.

Yhdysvallat on pyrkinyt heikentämään Isistä iskemällä terroristijärjestön rahoituskanavia vastaan. Iskuja on tehty varsinkin jihadistien öljylähteitä vastaan.

USA on iskenyt viime syksystä lähtien myös Isiksen käteisvarastoihin ja jakelupisteisiin Syyriassa ja Irakissa. Iskuja on tehty yhteensä kymmenen. Yhdysvaltalaisvirkamiehet luonnehtivat varastoja ja jakelupisteitä Isiksen pankeiksi.

Verkkouutiset kertoi tässä jutussaan, kuinka Yhdysvallat suoritti ilmaiskun, jolla tuhottiin Isiksen käteisvarasto Pohjois-Irakissa sijaitsevassa Mosulissa. Mosulissa on tehty kaksi ilmaiskua.

Yhdysvaltojen julkaisemalla videolla näkyy, kuinka räjähdykset nostavat ilmaan suoranaisia pilviä käteistä rahaa, joka laskeutuu hiljalleen ympäröivien rakennuksien katoille. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Yhdysvaltalaisvirkamiehet uskovat, että ilmaiskut ovat vaikuttaneet Isiksen toimintaan. Virkamiehet viittaavat paikallisväestön antamiin raportteihin, joiden mukaan jihadistit saavat nyt puolet vähemmän palkkaa kuin aikaisemmin.

– Uskomme, että käteisvarastoissa, joihin iskimme, oli huomattava määrä käteistä rahaa, kertoo ABC Newsin haastattelema eversti Steve Warren, joka on USA:n Isiksen vastaisen operaation tiedottaja.

Isistä vastaan tehdyissä ilmaiskuissa on tuhottu myös yhteensä kaksikymmentä kiloa kultaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)