Verkkouutiset

Tiedustelu varoittaa: Pohjois-Korea valmistautuu toiseen ballistisen ohjuksen laukaisuun

Yhdysvaltain satelliittikuvien mukaan Pohjois-Korea saattaa testata parhaillaan eri osia ja komentokeskuksia ohjuskoetta varten.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan Pohjois-Korea valmistautuu testaamaan toista mannerten välistä ballistista ohjusta tai keskipitkän matkan ohjusta, kertoo CNN.

Kaksi Yhdysvaltain hallinnon virkamiestä vahvistaa viitteet ohjuskokeen valmisteluista, joiden seurauksena koelaukaisu saatetaan tehdä kahden viikon sisällä.

Yhdysvaltain satelliittikuvien mukaan Pohjois-Korea saattaa testata parhaillaan eri osia ja komentokeskuksia ohjuskoetta varten.

Yhdysvallat seuraa varsinkin pohjoiskorealaisten tutkien ja viestintäyhteyksien testausta, koska niitä voitaisiin käyttää koelaukaisussa.

Seuraava laukaisu olisi ensimmäinen sen jälkeen, kun Pohjois-Korea laukaisi mannerten välisen ballistisen ohjuksen heinäkuun alussa.

Virkamiesten mukaan Pohjois-Korea testaa myös osia sukellusveneestä laukaistavaa ohjusta varten. USA:n tiedustelun mukaan tämä ohjelma on kuitenkin aikaisessa vaiheessa.

Samaan aikaan pohjoiskorealainen sukellusvene havaittiin kansainvälisillä vesillä. Virkamiesten mukaan tilanteeseen liittyi ”epätavallista toimintaa”.

USA on huolissaan, koska Pohjois-Korea sanoo kehittävänsä ohjusta, joka voisi kuljettaa ydinkärjen Yhdysvaltoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)