Verkkouutiset

Tupakoinnin lopettaminen voi nostaa diabeetikon sokeriarvoja tilapäisesti

Aikuistyypin diabetesta sairastavien sokeritasapaino voi heikentyä tupakoinnin lopettamisen jälkeen, mutta vaikutus tasaantuu muutamassa vuodessa, tuore tutkimus osoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkimuksen perusteella tupakoinnin lopettavilla veren glukoositasoista kertova HbA1C-pitoisuus suurenee jonkin verran ensimmäisen savuttoman vuoden aikana ja laskee sitten takaisin noin kolmessa vuodessa.

Tällöin heidän HbA1C-pitoisuutensa ovat samalla tasolla tupakointia jatkaneiden potilaiden kanssa, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Muutos tupakoinnin lopettaneiden HbA1C-pitoisuudessa ei ollut kovin suuri – vain 0,20 prosenttia – mutta tutkijat uskovat sillä olevan käytännön merkitystä. Tulosten perusteella voisikin olla paikallaan, että tupakoinnin lopettavan hoitoa tehostetaan hetkellisesti.

Tutkimukseen osallistui 11 000 tupakoivaa aikuistyypin diabetesta sairastavaa aikuista. Kuuden vuoden seurannan aikana 30 prosenttia heistä lopetti tupakoinnin ja 55 prosenttia jatkoi tupakointia koko seurannan ajan.

Tulokset julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)