Verkkouutiset

Tutkimus: terrorismin medianäkyvyys lisää väkivaltaa

Vaikuttaa siltä, että väkivalta ja siitä kertominenkin todella lisäävät väkivaltaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkijat ovat havainneet, että sensaatiomainen mediahuomio terrori-iskuille vaikuttaisi lisäävän riskiä myöhempien hyökkäysten tapahtumiselle, kirjoittaa The Guardian.

Professori Michael Jetter analysoi tutkimuskumppaninsa kanssa yli 60 000 terrori-iskua vuosien 1970 ja 2012 välillä ja niiden raportointia New York Times -lehdessä.

Jetterin mukaan viimeisen viidentoista vuoden aikana maailma on kokenut kammottavan, eksponentiaalisen nousun terrori-iskujen määrässä.

The Global Terrorism Database listasi vuonna 1395 iskua vuonna 1998, siinä missä vastaava luku vuonna 2012 oli 8441.

Esimerkiksi ISIS-järjestön brutaalit videot ovat viime aikoina muodostuneet järjestön maailmanlaajuiseksi ”brändiksi”. Artikkelissa nostetaankin esiin kysymys, kuinka paljon julkisuutta järjestöille tulee antaa.

”Terroristijärjestöt saavat laajaa mediahuomiota”, Jetter tiivistää.

”Tiedämme myös, että terroristijärjestöt tarvitsevat mediahuomiota levittääkseen viestiään, luodakseen pelkoa ja värvätäkseen seuraajia”, hän muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)