Verkkouutiset

Taksikuski löysi tienreunasta jättipotin – palautti 14 000 euroa omistajalle

Rehellinen taksikuski pelasti kiinalaisperheen loman Saksassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksassa lomalla olleen kiinalaisperheen 29-vuotias isä ilmoitti viime perjantaina liikkuvalle poliisille Wiesbadenissa, että hänen lompakkonsa on varastettu, kertoo The Local viitaten poliisin tiedotteeseen.

Mies kertoi poliisille pitäneensä mahdollisena, että hän oli unohtanut lompakkonsa huoltoasemalle aikaisemmin samana päivänä.

Samaan aikaan 48-vuotias taksikuski ilmaantui Frankfurtissa sijaitsevan Sachsenhausenin poliisiasemalle palauttaakseen 14 000 euroa sisältäneen lompakon.

Poliisi ymmärsi heti, että kyseessä oli kiinalaismiehelle kuuluva lompakko. Tieto kulki nopeasti toisella poliisiasemalla olevalle kiinalaiserheelle, joka ei ollut ehtinyt jatkaa matkaansa.

Perheen isä oli jättänyt lompakkonsa vahingossa autonsa katolle pidettyään kahvitauon Wiesbadenin lähellä olevalla huoltoasemalla.

Kun hän jatkoi matkaansa ystävänsä luokse Frankfurtiin, lompakko putosi katolta tienreunaan, josta taksikuski löysi sen myöhemmin.

Perhe jätti rehelliselle taksikuskille kiitokseksi 500 euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)