Verkkouutiset

Israelin entinen presidentti Shimon Peres on kuollut

Nobelin rauhanpalkinnon saaja oli kuollessaan 93-vuotias.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan Israelin entinen presidentti Shimon Peres on kuollut keskiviikkoaamuna Tel Avivissa.

93-vuotias Peres sai aivoverenvuodon kaksi viikkoa sitten ja oli ollut siitä lähtien sairaalassa.

Peresin tila oli aiemmin kohentunut, mutta kääntyi tiistaina huonompaan suuntaan, kertoo Israelin media.

Peresin ura Israelin politiikassa kesti lähes seitsemänkymmentä vuotta. Hänen taustansa on Israelin työväenpuolueessa.

Peres sai vuonna 1994 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin ja palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin kanssa. Palkinto tuli rauhanpyrkimyksistä, jotka huipentuivat Oslon sopimukseen. Väliaikainen rauhansopimus kuitenkin romuttui myöhemmin.

Presidenttinä hän toimi 2007–2014. Lisäksi hän muun muassa toimi kahdesti Israelin pääministerinä vuosina 1984–1986 ja 1995–1996.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)