Verkkouutiset

Kim Jong-un kurittaa kansaa ”70 päivän taistelulla” – ihmiset palavat loppuun

Pohjoiskorealaiset valittavat olevansa väsyneitä toimeenpannusta kampanjasta, jossa ihmiset on valjastettu viimeistelemään rakennustyöt ennen puoluekokousta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean kansalaiset ovat masentuneita ja uupuneita toimeenpannusta kampanjasta, jossa ihmisiä kehotetaan työskentelemään ahkerasti ennen harvinaista kommunistisen työväenpuolueen puoluekokousta, kertoo Radio Free Asia.

Pohjois-Koreaa hallitseva kommunistinen työväenpuolue käynnisti aikaisemmin keväällä 70 päivän mittaisen kampanjan, jossa kansalaiset osoittavat uskollisuutensa maan johtajalle Kim Jong-unille. Kampanjaa kutsutaan myös ”70 päivän taisteluksi”.

Kampanja on valjastanut kansalaiset suorittamaan rakennustyöt ja muut projektit loppuun ennen 6. toukokuuta järjestettävää puoluekokousta.

Kim Jong-un on tarkoitus kruunata maan ylimmäksi johtajaksi ensimmäistä kertaa virallisessa puoluekokouksessa. Kimin, 33, odotetaan junttaavan itsensä lopullisesti maan johtoasemaan ja julistavan Pohjois-Korean ydinasevaltioksi

Pohjois-Korean puoluekokoukset ovat harvinaisia. Viimeksi kokous pidettiin 36 vuotta sitten vuonna 1980. Kim Jong-un ei ollut silloin vielä syntynyt.

Radio Free Asian haastatteleman Asia Pressin päätoimittajan mukaan pohjoiskorealaiset valittavat väsymyksestä, ja he haluaisivat puoluekokouksen olevan jo ohi.

Puoluekokouksen odotetaan jatkuvan useiden päivien ajan. Asia Pressin päätoimittaja Jiro Ishimaru kertoo pohjoiskorealaisten olevan turhautuneita, väsyneitä ja uupuneita.

Julkisuudessa on arveltu Pohjois-Korean käyttävän puoluekokousta hyväkseen ja tekevän sotilaallisia provokaatioita, kuten ydinkokeen ja ohjuslaukaisun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)