Verkkouutiset

Pihvejä ja huumeita – Pohjois-Korean lahjuskulttuuri kukoistaa juhlapyhinä

Korean niemimaalla on vietetty sadonkorjuujuhlia tällä viikolla. Pohjois-Koreassa juhlan varjolla virkamiehiä lahjotaan ylellisillä lahjoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Chuseok on sadonkorjuujuhla, jota vietetään 7.-9. syyskuuta kaikkialla Korean niemimaalla. Perheet viettävät yhdessä aikaa nauttien uuden sadon tarjonnasta ja pieniä lahjoja vaihdellen.

Daily NK :n mukaan Pohjois-Koreassa Chuseok ja muut juhlat ovat aikaa, jolloin tiettyjä virkamiehiä on lahjottava, jos haluaa asioiden luistavan. Lahjuksia saavat muun muassa markkinapaikoista määräävät virkamiehet ja polttoainejakelusta vastaavat. Virkamiehet ja ylempi keskiluokka lahjovat myös toinen toisiaan.

Kun ennen pohjoiskorealaisen virkamiehen aseman määritti vaikutusvalta, niin nyt sen määrittää rikkaus. Virkamiesten lahjonta onkin muuttunut entistä ylellisemmäksi. Ennen lahjontaan riitti käteinen raha, savukkeet tai karppi, nyt lahjotaan käteisen lisäksi myös naudan lihalla. Naudan liha on Pohjois-Koreassa luksustuote, sillä lehmiä pidetään tuotantoeläiminä ja niiden teurastaminen on ankarasti kielletty. Niinpä ennen sadonkorjuujuhlia muutamia eläimiä sairastuu, jolloin ne täytyy lopettaa ja kauppiaat voivat myydä niiden lihat.

Viime aikoina entistä ihanteellisempana lahjana on alettu pitämään metamfetamiinia. Pohjois-Korea on tuottanut jo vuosia massatuotantona metamfetamiinia saadakseen valuuttaa. Metamfetamiinia, jolle on annettu lempinimi jää, käytetään maassa myös lievittämään terveysongelmia. Huume on kallista tavalliselle kansalaiselle, mutta ei sitä käyttäville virkamiehille.

Huumeiden käytön valvonta ei ole kovin tiukkaa, joten virkamiesten lahjominen metamfetamiinilla ei ole riskialtista. Mitä korkeammasta virkamiehestä on kyse, sitä enemmän hän saa jäätä. Daily NK:n lähteen mukaan tavanomainen lahjus virkamiehelle, jonka kanssa aikoo tehdä yhteistyötä, on gramma jäätä ja Yhdysvaltojen dollareita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)