Verkkouutiset

ISIS:n tarkka-ampujat pysäyttäneet liittouman joukot Mosulin ulkopuolella

Yhdysvallat syyttää Isisiä siviilien käyttämisestä ihmiskilpinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Irakin hallituksen ja kurdien Peshmerga-joukot ovat edelleen noin 30–40 kilometrin päässä Isisin hallitsemasta Mosulista keskiviikkona, kertoo BBC.

Hallituksen joukot etenevät Mosulia kohti etelästä, kurdijoukot idästä. Mosulin takaisinvaltaus Isisiltä alkoi maanantaina. Joukkojen kerrotaan ajaneen jihadistit pois kymmenestä kylästä.

Hyökkäysjoukot saartavat edelleen Mosulin itäpuolella sijaitsevaa Qaraqoshin kylää, jossa Isisin tarkka-ampujat ovat viivästyttäneet hyökkäyksen etenemistä, kertoo Irakin hallituksen maajoukkojen komentaja Riadh Jalal Tawfeeq.

Irakin hallituksen sotilasjohto kiisti aiemmat tiedot siitä, että kylä olisi vapautettu. Qaraqosh oli ennen sotaa Irakin suurin kristittyjen asuttama kaupunki.

Isis-jihadistien kerrotaan tekevän kovaa vastarintaa paikoittain. Isis on julkaissut videoita, joilla jihadistit väitetysti tulittavat hallituksen panssaroituja ajoneuvoja.

Yhdysvaltain johtaman kansainvälisen liittouman tukeman hyökkäysjoukon on tarkoitus jatkaa etenemistä keskiviikkona. Hyökkäysjoukko muodostuu yhteensä 34 000 Irakin hallituksen joukkojen sotilaasta, kurditaistelijasta, sunnien heimosoturista ja shiiataistelijasta.

Yhdysvallat syyttää Isisiä siviilien käyttämisestä ihmiskilpinä. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin tiedottajan mukaan siviilejä pidetään Mosulissa vasten tahtoaan.

Mosulissa uskotaan olevan 700 000 siviiliä ja 5 000 jihadistia. YK valmistelee uusia tiloja pakolaisille Mosulin ulkopuolella.

YK:n mukaan jopa 200 000 ihmistä saattaa tarvita suojaa Mosulin operaation ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana.

Isis valtasi Mosulin kesäkuussa 2014. Mosul on Irakin toiseksi suurin kaupunki ja jihadistien viimeinen merkittävä tukikohta Irakissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)