Verkkouutiset

Leikki-iässä masentuneesta lapsesta kasvaa usein masentunut koululainen

Leikki-iässä masentuneet lapset kärsivät masennuksesta usein myös kouluikäisinä ja varhaisteineinä, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varhain alkavan masennuksen vaikutukset voivatkin olla kauaskantoisia, yhdysvaltalaistutkimuksen tulokset osoittavat. Tutkimuksessa lähes 250 lasta seurattiin 3–5-vuotiaasta 9–12-vuotiaaksi.

Tutkijat havaitsivat, että yli puolet niistä lapsista, joilla arvioitiin olevan masennusoireita leikki-iässä, sai masennusdiagnoosin myös kouluikäisinä. Tarhaiässä masentuneiden lasten todettiin sairastavan masennusta kouluikäisenä 2,5 kertaa todennäköisemmin kuin lasten, joilta varhaiset mielialaoireet puuttuivat. Erityisesti masentuneiden äitien lapsilla havaittiin suurentunut riski masennukseen. Myös leikki-ikäisenä todettu käytöshäiriö lisäsi masennuksen todennäköisyyttä koululaisena.

Yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa tulokset vahvistavat näyttöä siitä, että lapsuuden masennus on usein pitkäkestoinen ja uusiutuva sairaus. Lisäksi lasten masennus diagnosoidaan liian harvoin. Tulokset korostavatkin varhaisen masennuksen tunnistamisen ja hoidon tärkeyttä, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimuksessa lapsia ja heidän huoltajiaan haastateltiin ja heidän vuorovaikutustaan arvioitiin kuudessa vuosittaisessa ja neljässä puolivuosittaisessa tapaamisessa. Seurannan alussa 74 lapsen ja kuusi vuotta myöhemmin 79 lapsen arvioitiin kärsivän masennuksesta. Tarvittaessa tutkijat ohjasivat lapset jatkohoidon piiriin.

Lasten masennuksen oireet ovat usein samankaltaisia kuin aikuisten, vaikka eri kehityskausiin liittyy tiettyjä ominaispiirteitä. Leikki- ja kouluikäisenä masennus voi ilmetä muun muassa surullisuutena, ärtyneisyytenä, ikävystyneisyytenä, univaikeuksina, kyvyttömyytenä leikkiä muiden kanssa ja kehollisina oireina kuten päänsärkynä tai vatsakipuina.

Nykykäsityksen mukaan masennuksen syntyyn vaikuttaa ympäristön ja elämäntapahtumien lisäksi geneettinen ja neurobiologinen alttius. Pikkulasten ja kouluikäisten masennuksen taustalla puutteellisen ja kaltoin kohtelevan vanhemmuuden osuus korostuu.

Tulokset julkaistiin American Journal of Psychiatry -lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)