Verkkouutiset

Kortisolipistokset eivät auta polven nivelrikosta kärsiviä

Polven nivelrikot ovat harvinaisia alle 45-vuotiailla, mutta ne yleistyvät iän myötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Polven nivelrikkoa hoidetaan usein kortisolipistoksilla, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella pistokset eivät todennäköisesti auta potilaita, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

JAMA-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 140 nivelrikkopotilaan kaksivuotiseen seurantaan, jonka aikana puolet potilaista sai pistoksena polviniveleensä triamsinoloni-kortisolia tai lumeainetta. Pistoksia annettiin vuoden välein.

Kortisolipistoksia saaneiden polvikivut eivät lieventyneet yhtään sen enempää kuin lumeainetta saaneiden, tutkijat havaitsivat. Sen sijaan polven ruston määrässä havaittiin vähentymistä kortisoliryhmässä, magneettikuvaukset osoittivat.

Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena siitä, ettei kortisolipistoksilla todennäköisesti ole sijaa polven nivelrikon pitkäaikaishoidossa.

On silti mahdollista, että kortisoli lievittää polvikipuja lyhytaikaisesti pian pistosten antamisen jälkeen, sillä tässä tutkimuksessa vaikutuksia kyseltiin vasta kolmen kuukauden kuluttua pistoksesta.

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Polven nivelrikot ovat harvinaisia alle 45-vuotiailla, mutta ne yleistyvät iän myötä. Yli 75-vuotiaista naisista polven nivelrikkoa potee jo 30 prosenttia ja miehistä 16 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)