Verkkouutiset

Entinen sutenööri ystävystyi Vladimir Putinin kanssa ja loi trolliverkoston – näin järjestelmä toimii

– Venäjän suurin informaatioresurssi kasvaa varkain, asiantuntija kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjään erikoistunut toimittaja Jarmo Koposen mukaan menestyvään ”patrioottiseen yhteisöön”, jota pyörittää Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa läheisissä väleissä oleva entinen sutenööri Jevgeni Prigožin, kuuluu ainakin 16 sivustoa.

– Ryhmittymän menestys perustuu myyvien juttujen ristiinsiteerauksiin ja mainostulojen kanavointiin. Vuoden 2017 aikana latausmäärien lisääntyminen on ollut hurjaa, kertoo RBK-lehden selvitys. Nykyisin 36 miljoonaa yksittäistä latausta tavoittava informaatiosivustojen rypäs on suositumpi kuin monet perinteiset isot mediasivustot. Kasvu on luotu nollasta parissa vuodessa.

Verkoston uskotaan kytkeytyvän internetissä harjoitettavaan informaatiosodankäyntiin ja trollaamiseen.

Vuoden 2016 kesällä Prigožin vaati Yandex-hakukonetta poistamaan linkit Aleksei Navalnyin korruptionvastaisen säätiön julkaisuihin, joissa on kerrottu muun muassa hänen trollitehtaidensa rahoituksesta. Kanteen myötä asia sai kuitenkin lähinnä lisähuomiota suuren yleisön keskuudessa.

Vaikka Prigožinin yhtiöt ovat erillisiä, ne toimivat RBK:n mukaan kuin niillä olisi keskitetty johto. Merkittävimmäksi toimijoista nousee FAN-media, jonka lukijamäärät ovat samaa luokkaa kuin suurilla perinteisten venäläismedioiden nettisivuilla.

– Erittäin hyvä kysymys on se, miten trolli-leima on saatu karistettua ja yhtiö on kyennyt raivaamaan paikkansa mediamarkkinoille. Puhtaasta uutistoiminnasta internetissä on ollut vaikea tehdä kannattavaa, mutta viime aikojen kehitys osoittaa sen, että mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Yksi syy taustalla on erilaisten valemedioiden kiinnostavuuden kasvu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)