Verkkouutiset

Irakin hallitus aloitti hyökkäyksen – tavoitteena ajaa Isis Mosulista

Terroristiryhmä on hallinnut kaupunkia lähes kolmen vuoden ajan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Irakin armeija on aloittanut hyökkäyksen Mosuliin, tavoitteenaan ajaa Isis kaupungista, kertoo The New York Times.

Maan pääministeri Haider al-Abadi ilmoitti hyökkäysaikeista maan valtiollisessa televisiossa. Hän pyysi sotilaita etenemään rohkeasti ja ”vapauttamaan sen, mitä kaupungista on jäljellä”. Mosulissa asuu noin miljoonaa ihmistä.

Irakin armeija sai vapautettua kaupungin itäisen osan tammikuussa. Hyökkäys itäiseen Mosuliin alkoi jo lokakuussa. Nyt taisteluiden kohteena olevan läntisen osan valtaaminen voi viedä joukoilta vieläkin pidempään. Kaupungin läntinen osa on tiiviimmin asutettua kuin itäinen puoli, joten joukot joutuvat etenemään suurelta osin jalan, ja asettumaan näin alttiimmiksi itsemurhaiskuille. Tehtävää vaikeuttaa myös se, että terroristijärjestö on kaivanut kaupungin läntisen osan alle tunneleiden verkoston.

– Mosul olisi kova taistelu jokaiselle armeijalle maailmassa ja Irakin joukot ovat nousseet haasteen tasolle, Yhdysvaltojen Isisin vastaisia iskuja johtava kenraaliluutnantti Stephen Townsend sanoi asevoimien lausunnossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)