Verkkouutiset

Mystinen ryhmä salamurhaa ISIS-jihadisteja

Yhdysvaltain johtaman koalition tukemat irakilais- ja kurdijoukot ovat aloittaneet hyökkäykset Isisin hallussa pitämiä Mosulin ja Fallujan kaupunkeja vastaan
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ketain Mosul -niminen ryhmä on salamurhannut viime päivien aikana ainakin 15 Isisin jäsentä Irakin toiseksi suurimmassa kaupungissa Mosulissa, kertoo The Independent.

Ryhmän kerrotaan olevan hyvin informoitu kohteistaan. Mosulin rakennusten seinille on myös ilmestynyt arabian kielellä vastarintaa tarkoittavan sanan (muqawama) alkukirjaimia.

Yhdysvaltain johtaman liittouman tukemien Irakin armeijan, kurdien Peshmerga-joukkojen ja sunnitaistelijoiden on odotettu jo pitkään aloittavan hyökkäyksen Mosuliin. Koalitio on tehnyt toistuvasti ilmaiskuja Isisin jihadisteja ja asemia vastaan.

Verkkouutiset on kertonut asiasta tässä, tässä ja tässä.

Isisin vastaiset joukot ilmoittivat sunnuntaina aloittaneensa Mosulin hyökkäyksen ensimmäiset vaiheet.

Noin 4 000 ihmisen kerrotaan maksaneen viimeisen kuukauden aikana salakuljettajille 540 euroa per henkilö saadakseen kuljetuksen Irakin Mosulista Syyriaan. Ihmiset haluavat paeta taisteluita, joista povataan rajuja.

Isis on menettänyt Irakissa ja Syyriassa paljon alueita ja kaupunkeja, kuten Ramadin, Tikritin, Baijin, Sinjarin ja Palmyran.

Mosul on kuitenkin näitä kaupunkeja tärkeämpi Isisille sen koon vuoksi. Eri arvioiden mukaan Isisin hallitseman alueen väestöstä neljännes tai jopa kolmannes asuu Mosulissa. Isisin hallitsemalla alueella Irakissa ja Syyriassa asuu arviolta 5-6 miljoonaa ihmistä.

Mosulin menetys olisi siten kova arvovaltatappio Isisille. Mosul on viimeinen suurkaupunki, jota jihadistit pitävät hallussaan.

Isis on pitänyt Mosulia hallussaan vuoden 2014 kesäkuusta alkaen, kun jihadistit ajoivat Irakin armeijan sotilaat ulos kaupungista.

Irakilaisjoukot yrittävät samaan aikaan vallata Fallujan kaupunkia jihadisteilta. Yhdysvaltain johtaman koalition tukemat Irakin joukot hyökkäsivät maanantaina Fallujan kaupunkiin. Kaupunki on ollut Isisin hallussa lähes kaksi vuotta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)