Verkkouutiset

Keskustaoikeiston PP voitti Espanjan parlamenttivaalit

Espanjalaisten arvellaan kääntyneen vanhojen valtapuolueiden puoleen Britannian EU-eron seurauksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Espanjan keskustaoikeistolaisen konservatiivipuolue PP:n kerrotaan voittaneen maan parlamenttivaalit. PP näytti saavan noin 33 prosenttia äänistä, kun lähes kaikki sunnuntaisten vaalien äänistä on laskettu.

Siten PP saanee 137 paikkaa parlamentissa. Puolue ei saanut tarpeeksi ääniä muodostaakseen hallituksen yksin.

Keskustavasemmistolainen sosialistipuolue PSOE saanee vajaat 90 paikkaa ja radikaalina pidetty uusavasemmistolainen Podemos-puolue liittolaisineen noin 70 paikkaa.

Sekä mielipide- että ovensuukyselyjen perusteella Podemos olisi noussut sosialistipuoluetta suuremmaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Espanjan poliittinen umpisolmu ei auennut uusien vaalien myötä. Puolueet eivät saaneet aikaan hallitusta viime joulukuussa pidettyjen vaalien jälkeen. Toinen yritys näytti tuottavan kovin samankaltaisen tuloksen.

Britannian EU-eron arveltiin mahdollisesti aiheuttaneen espanjalaisissa vakauden kaipuuta ja kääntymistä siksi vanhojen valtapuolueiden puoleen.

Konservatiivit ja sosialistit ovat hallinneet Espanjaa vuorotellen viimeisten vuosikymmenten aikana. Joulukuun vaaleissa Podemos ja liberaalina pidetty Ciudadanos-puolue paransivat asemiaan konservatiivien ja sosialistien kustannuksella.

Konservatiivit ja sosialistit voisivat rakentaa vahvan enemmistöhallituksen. Sosialistijohtaja Pedro Sánchez on kuitenkin johdonmukaisesti kieltäytynyt liitosta virkaa tekevän konservatiivipääministerin Mariano Rajoyn ja Podemosin Pablo Iglesiasin kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)