Verkkouutiset

Myanmar on kansanmurhan partaalla

Myanmarin vainottu muslimivähemmistö on etnisen puhdistuksen kohteena, kertoo National Geographic.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Burman eli Myanmarin vainottu muslimivähemmistö, rohingyat, pelkää katoavansa ensi kevään väestönlaskennassa. Kansan maanpaossa elävä johtaja Murul Islam vetoaa YK:hon ja Euroopan unioniin, jotta ne painostaisivat Myanmarin johtoa laskemaan myös rohingyat.

Maan väestö laskettiin viimeeksi sotilasjuntan valtakaudella vuonna 1983. Asukasluvuksi kirjattiin silloin 35 miljoonaa ja etnisten ryhmien määräksi 135, mutta rohingyat eivät ole luvussa mukana.

Nyt asukkaita on noin 60 miljoonaa ja rohingya-kansaan kuuluvia arviolta 800 000.

Maan länsiosissa asuvaa rohingya-kansaa kutsutaan Myanmarissa ”bengalilaisiksi”, mikä viittaa virheelliseen ulkomaiseen alkuperään, kertoo asiaa tutkinut Chris Lewa.

Viime vuonna alkanut väkivaltaisuudet Myanmarin buddhalaisen valtaväestön ja rohingya-kansan välillä ovat vaatineet 200 ihmisen hengen ja 140 000 on paennut kodeistaan. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kuvaa tilannetta etniseksi puhdistukseksi.

Kansanmurhien ehkäisyyn erikoistuneet kanadalainen Sentinel-projekti sanoo Myanmarin olevan kansanmurhan partaalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)