Verkkouutiset

Kohtalonpäivä kesäkuussa – Cameronin kabinetissa epäilyksiä EU-sopimuksesta

Pääministerin mukaan Britannian kesäkuun päätös on aikakautemme merkittävin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian pääministeri David Cameron on päättänyt, että Britannia järjestää EU-jäsenyydestään kansanäänestyksen torstaina kesäkuun 23. päivä. Kansa saa siis päättää, jatkaako saarivaltio unionissa vai alkaako eroamisprosessi.

Cameron ilmoitti aikataulusta lauantaina hallituksensa kokoontumisen jälkeen. Pääministeri suosittelee Britannian pysymistä unionissa,

– Valinta on teidän (kansan) käsissänne, mutta minun suositukseni on selvä: uskon, että Britannia on turvallisempi, voimakkaampi ja parempi uudistuneessa EU:ssa, Cameron perusteli FT:n mukaan.

Vaikka Cameron ajaa nyt voimakkaasti Britannian pysymistä EU:ssa, hänen kabinetissaan on monia epäilijöitä. Jopa Cameronin läheinen, oikeusministeri Michael Gove on kertonut ”olevansa pakotettu” kampanjoimaan Britannian EU-eron puolesta. Hän oli tyytymätön saavutettuun neuvottelutulokseen Britannian ja EU:n välillä.

Cameron uskoo silti jäsenyyteen EU:ssa

– Euroopan jättäminen olisi uhka taloudellemme ja kansalliselle turvallisuudellemme.

Cameron kuvaa kansanäänestystä Britannialle aikakautemme suurimmaksi päätökseksi.

Britannian ja EU:n sopimuksessa muun muassa sovittiin, että jäsenmaille annettaisiin mahdollisuus indeksoida muualta tulevien lasten lapsilisä perheen lähtömaan tasolle, joka mahdollistaa siis pienempien sosiaalietujen maksamisen toisen EU-maiden kansalaisille. Tarkoitus on luoda myös hätätilamekanismi, jolla jäsenmaa voi luvan saatuaan rajoittaa uusien toisista EU-maista tulevien työntekijöiden tiettyjä sosiaalietuuksia määräajan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)