Verkkouutiset

Eurooppa-asiantuntija Talsalle: Britannialla edessä pitkä epävarmuuden aika

Talouselämän haastattelema pitkään Britannian ja Euroopan politiikan sisäpiirissä vaikuttanut lordi Roger Liddle uskoo Eu-eron sysäävän Britannian sivuraiteille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lordi Roger Liddlellä on pitkä kokemus politiikassa sekä Britanniassa että EU:ssa. 1990-luvulla hän oli pääministeri Tony Blairin Eurooppa-asioiden erityisavustaja. Viime vuosikymmenellä hän työskenteli Brysselissä José Manuel Barroson komissiossa. Nykyisin Liddle toimii puheenjohtajana Policy Network -ajatushautomossa ja kirjoittaa Britannian roolista Euroopassa.

Työväenpuolueen EU-myönteiseen siipeen kuuluva Liddle jos kuka osaa arvioida, mitä Britanniassa tulee tapahtumaan seuraavien viikkojen aikana.

– Aluksi saamme seurata konservatiivien uuden puheenjohtajan valintaa, ja mahdollisesti edessä ovat ennenaikaiset parlamenttivaalit jo ennen Brexit -neuvottelujen varsinaista alkua, Liddle toteaa.

Liddle uskoo, että Brexit aiheuttaa työtä briteille vielä vuosiksi.

– Joskus kymmenen vuoden kuluttua ihmiset voivat sanoa, että tämä päivä sinetöi Yhdistyneen kuningaskunnan kohtalon – ja siirsi sen maailmanhistorian alaviitteeksi, Liddle arvioi.

Liddle uskoo, että EU-ero tulee vielä kaduttamaan brittiläisiä. Kokemuksensa perusteella hän uskoo, että ero EU:sta ei tule olemaan Britannialle ihan helppo.

– Näkemykseni on, että Brexit joutuu epäsuosioon, koska Leave-kampanja levitti suuria valheita kertoessaan kansalle, että tästä selvitään ilman vakavia taloudellisia ja poliittisia seurauksia.

Liddle uskoo kuitenkin tulevaisuuteen – ja nuorisoon.

– Eurooppa-myönteinen linja ei ole kokonaan kadonnut Britanniasta, koska meillä on puolellamme selvä enemmistö nuorisosta, joka muodostaa yhteiskuntamme dynaamisimman voiman, Lidlle sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)