Verkkouutiset

Yritysten luottamus pysyi helmikuussa vaisuna

Teollisuuden tuotanto on loivassa kasvussa, mutta yritysten luottamus kohonnut ainoastaan palvelualalla ja sielläkin vain hiukan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliiton johtavan ekonomisti Penna Urrilan mukaan kaikkien toimialojen suhdannekuva on edelleen vaisu, eikä lähikuukausille odoteta parannusta.

Teollisuuden tuotanto kuitenkin kasvaa Urrilan mukaan loivasti lähikuukaudet, mutta tilauskanta ja kapasiteetin käyttöaste ovat matalalla.

– Ainoana toimialana palvelujen luottamus kohosi hieman, mutta sielläkin se jäi keskimääräistä matalammalle, Urrila kertoo EK:n tiedotteessa.

Vähittäiskaupankin yritykset kuvaavat suhdanteitaan erittäin heikoiksi.

Teollisuuden luottamusindikaattori pysyi helmikuussa selvästi alle keskimääräisen tason. Myös rakennusyritykset kuvaavat suhdanteitaan heikoiksi. Rakennusalan tilauskanta oli helmikuussa selvästi tavanomaista heikompi.

Palvelujen luottamusindikaattori koheni helmikuussa hieman, mutta sekin jäi alle pitkäaikaisen keskiarvon. Palveluyritykset arvioivat yleisen suhdannekuvansa synkentyneen edelleen loivasti. Myynnin kasvu on ollut hidasta, eikä lähikuukausille odoteta kasvuvauhtiin kohennusta.

Vähittäiskaupan luottamus painui helmikuussa uudelleen lähelle historiansa heikointa tasoa. Vähittäiskaupan myynnin määrä laski edelleen laajalti. Myös myyntiodotukset ovat pysyneet vaisuina, ja monet kaupan alan yritykset arvioivat myynnin edelleen supistuvan kevään aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)