Verkkouutiset

Jan Vapaavuori: Tilinpäätös kertoo karua kieltä Talvivaaran tilanteesta

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan keskiviikkona julkistettu Talvivaaran tilinpäätös kertoo karua kieltä yhtiön tilanteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talvivaaran liiketappio oli viime vuonna huikeat 701,8 miljoonaa euroa.

– Yhtiön taloudellinen tilanne on erittäin haastava. Kuten tunnettua, yhtiön tervehdyttäminen ei ole riippuvainen pelkästään yrityssaneerausmenettelyn ajaksi tarvittavasta lisärahoituksesta, vaan paljon pidempiaikaisista panostuksista, Jan Vapaavuori arvioi.

Hän toteaa, että yhtälö on hyvin vaikea ja siihen on koetettu hakea ratkaisua jo yli puoli vuotta toistaiseksi heikoin tuloksin.

– Positiivisella puolella maininnanarvoista on nikkelin maailmanmarkkinahinnan nousu, joka hieman parantaa yhtiön tilannetta, Vapaavuori sanoo.

Ympäristölupapäätöksen tarkka analysointi tarpeen

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi myös keskiviikkona päätöksensä Talvivaaran ympäristölupahakemukseen. Vapaavuoren mukaan lupapäätös on merkittävä kaivoksen toiminnan kannalta. Laajaan päätökseen tutustuminen ja analysointi vaativat aikaa.

– Ensikommenttina voi todeta, että kaivokselta vaaditut 107 miljoonan euron ympäristövakuudet ovat poikkeuksellisen suuret. Toisaalta vakuussumma perustuu tarkkaan arviointiin kaivosalueen riskeistä, joten siinä mielessä viranomaisen viesti on selkeä, ministeri toteaa.

Vapaavuoren mukaan mittavat ympäristövakuudet sekä yhtiön tarvitsema uusi ympäristölupa korostavat sitä, että oikeita ratkaisuja vaaditaan vielä vuosien ajan.

Vapaavuoren mukaan valtio on jo syksystä alkaen pitänyt erillistä virkamiesryhmää erityisvalmiudessa Talvivaaran tilanteen vuoksi.

– Pitää muistaa, että Talvivaaralla on toimiva johto ja hallitus sekä selvittäjä, jotka ovat vastuussa yhtiön tilanteesta. Valtion on kuitenkin viime kädessä pidettävä huoli maan kannalta keskeisistä kysymyksistä. Valtio on valmis tekemään kaiken laillisen ja järjellisen, jotta kaivostoiminta voisi jatkua Talvivaarassa, Vapaavuori muistuttaa.

Lue myös: Talvivaaran kaivokselle uusi ympäristölupa – vakuuksien kokonaissumaa nousi 107 miljoonaan euroon

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)