Verkkouutiset

EIP antoi Elisalle 150 miljoonaa lainaa 4G-verkon laajentamiseksi

Euroopan investointipankki antaa teleoperaattori Elisalle lainarahoitusta nopean neljännen sukupolven mobiiliverkon kehittämiseksi Suomessa ja Virossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan investointipankin EIP:n varapääjohtaja Jan Vapaavuori on allekirjoittanut teleoperaattori Elisan kanssa 150 miljoonan euron lainasopimuksen, jolla rahoitetaan mobiiliverkon kehittämistä ja laajentamista Suomessa ja Virossa.

Mobiiliverkon 4G-palvelut kattavat EIP:n mukaan tällä hetkellä jo 97 prosenttia väestöstä, mutta tarkoituksena on tuoda nopeat laajakaistayhteydet entistä useampien ulottuville ennen kaikkea maaseudulla ja syrjäisillä alueilla.

Elisan investoinnit verkon modernisointiin vahvistavat pankin mukaan myös siirtoverkkoja, jolloin ne selviytyvät paremmin kasvavasta dataliikenteestä ja yleinen palvelutaso paranee. Lisäksi verkon kehittäminen auttaa vähentämään hiilidioksidipäästöjä.

– Euroopan investointipankki edistää älykästä kasvua ja tukee vahvasti osaamiseen ja innovaatioon perustuvan yhteiskunnan kehittämistä. Siksi olemme erityisen tyytyväisiä lainasopimukseen Elisan kanssa, sillä investointi vauhdittaa mobiilidatamarkkinan kasvua ja varmistaa ensiluokkaiset palvelut tuleviinkin käyttötarpeisiin, Vapaavuori toteaa EIP:n tiedotteessa.

Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan mukaan EIP:n investointirahoitus antaa yhtiölle hyvät valmiudet kasvattaa verkon nopeuksia ja kapasiteettia uusien palveluiden ja sovellusten tarpeisiin.

– Myös 5G on jo ovella ja osallistumme sen kehitykseen, Mattila kertoo.

Rahoitushanke edistää EIP:n mukaan osaltaan EU:n lippulaivahanketta, Euroopan digitaalistrategiaa. Sen tavoitteena on saada vuoteen 2020 mennessä kaikkien EU-kansalaisten käyttöön nopea laajakaista, jonka nopeus on vähintään 30 megabittiä sekunnissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)