Verkkouutiset

Sellun ja paperin hyvän pöhinän uskotaan jatkuvan

Valmet odottaa sellumarkkinoiden sekä kartonki- ja paperimarkkinoiden aktiviteetin pysyvän lyhyellä aikavälillä hyvällä tasolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle teknologiaa, automaatiota ja palveluita toimittava Valmet ei ole muuttanut viime huhtikuista arviotaan lähitulevaisuuden markkinakehityksestä.

Yhtiö odottaa edelleen, että sellumarkkinoiden sekä kartonki- ja paperimarkkinoiden aktiviteetti pysyy lyhyellä aikavälillä hyvällä tasolla.

Palvelu-, pehmopaperi-, ja automaatiomarkkinoiden aktiviteetin Valmet arvioi pysyvän tyydyttävällä tasolla. Energiamarkkinan aktiviteetin puolestaan yhtiön odottaa pysyvän heikolla tasolla.

Toimitusjohtaja Pasi Laine arvioi, että Valmetista tulee vahvempi yhtiö yhdessä vuoden alkupuolella hankitun automaatioliiketoiminnan kanssa.

– Asiakkaamme arvostavat sitä, että olemme yhdistäneet uudelleen automaatioasiantuntemuksen ja paperi-, sellu- ja voimalaitosteknologian sekä prosessiosaamiseen yhteen yritykseen. Tämä muutos on myös antanut energiaa ja motivoinut työntekijöitämme, Laine kertoo yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä.

Hän uskoo, että ajan kanssa Valmet saavuttaa yhä suurempia etuja hyvän sisäisen yhteistyön kautta. Lisäksi vuositasolla melko tasainen automaatioliiketoiminta vähentää jonkin verran Valmetin liiketoimintojen kausiluontoisuutta.

Valmetin liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa vuodentakaisesta 588 miljoonasta 779 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja parani 16 miljoonasta 31 miljoonaan.

Saadut tilaukset kuitenkin vähenivät 24 prosenttia 781 miljoonaan euroon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)