Verkkouutiset

Yhteistyöllä selkäsairauksien aiheuttamaa työkyvyttömyyttä vastaan

Selkäsairauksien asiantunteva hoidossa hyvin koordinoitu tuki parantaa mahdollisuuksia jatkaa työskentelyä, kertoo vakuutusyhtiö Elo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elon lääketieteellisen johtajan Maarit Gockelin mukaan työkyvyttömyyttä voidaan ehkäistä työnantajan, työterveyshuollon ja työeläkeyhtiön työtä koordinoimalla.

– Työkyvyttömyyden kestoon voidaan vaikuttaa esimerkiksi varhaisella yhteydenotolla sairauslomalla olevaan, työn mukauttamisella sekä ergonomisen työpaikkakäynnin avulla. Yrityksen johdon sitoutuminen ja tunne siitä, että johto arvostaa työntekijöiden terveyttä, heijastuvat koettuun terveydentilaan ja työkykyyn. Sairauslomalta työhön paluuta on mahdollista helpottaa aloittamalla työt osa-aikaisesti osasairauspäivärahan turvin, Gockel kertoo Elon tiedotteessa.

Asiasta on keskusteltu Suomalaisen Selkätutkimusseuran seminaarissa perjantaina.

Professori Eira Viikari-Junturan mukaan sekä kotimaiset että kansainväliset tutkimukset osoittavat, että työhön paluuta voidaan edistää työhön kohdistuvilla muutoksilla, esimerkiksi ergonomisilla muutoksilla ja työajan väliaikaisella vähentämisellä.

Gockelin mukaan myös ammatillinen kuntoutus on todettu hyväksi keinoksi tukea selkävaivoista kärsivän työssä selviämistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)