Verkkouutiset

Joka kuudes työttömyyskassan jäsen oli viime vuonna työttömänä

Työttömyyskassoihin kuului viime vuonna lähes kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää, kertoo Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työttömyyskassoihin kuului Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön mukaan viime vuonna lähes kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Jäsenistä 16 prosenttia sai vuoden aikana ansiopäivärahaa vähintään yhdeltä päivältä. Yksi prosentti jäsenistä sai vuorottelukorvausta.

Etuuskulut kasvoivat 14 prosenttia edellisvuodesta. Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi 6 prosenttia.

Ansiopäivärahaa tai vuorottelukorvausta maksettiin viime vuonna yhteensä 42 miljoonalta päivältä.

Valtio rahoittaa ansiopäivärahaa peruspäivärahan suuruiselta osalta. Viime vuonna valtion etuuskulut nousivat yhden prosentin edellisvuodesta.

Työttömyysvakuutusrahasto on ansioturvaetuuksien suurin rahoittaja. Työttömyysvakuutusrahaston etuuskulut nousivat 25 prosenttia edellisvuodesta. Työttömyyskassojen omalla vastuulla olevat etuuskulut kasvoivat 15 prosenttia.

Työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat nousseet viime ja tänä vuonna yhteensä noin viidenneksellä. Jäsenmaksujen nousu johtuu Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön mukaan etuuskulujen kasvusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)