Yli kuukauteen työmarkkinarintamalla ei ole tapahtunut mitään. Yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuivat edellisen kerran joulukuun alussa. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ilmoitti irtaantuvansa neuvotteluista vastalauseena Elinkeinoelämän keskusliiton sääntömuutokselle, joka estää keskitettyjen palkkaratkaisujen solmimisen tämän kevään jälkeen. EK totesi, ettei edellytyksiä työmarkkinaratkaisulle ole, jos AKT ei ole mukana.
Työmarkkinajärjestöissä on tuskailtu niin AKT:n ratkaisua kuin palkansaajapuolella EK:n äkkiväärää reaktiotakin. Normaalissa järjestyksessä keskusjärjestöt neuvottelevat ensin keskitetyn sopimuksen ehdot, ja sen jälkeen selvitetään sopimuksen kattavuus, kun jokainen liitto päättää osallistumisesta sopimukseen.
Neuvotteluihin otettiin aikalisäksi siksi, että järjestöt saavat otettua aloitteen itselleen pois hallituksen määrittelemistä raameista. Toiseksi aikaa sopia on vielä. Kaikki aiemmat määräajat ovat olleet pääministeri Juha Sipilän (kesk.) asettamia keinotekoisia määräaikoja. Työmarkkinoilla herätti kummastusta Sipilän päsmäröinti ja ehtojen asettaminen, mikä ei ole kuulunut työmarkkinasopimusten syntyprosessiin.
Alakohtaiset ratkaisut ovat katkolla vasta ensi syksynä. Sopimukset syntyvät aikojen saatossa havaitun viisauden mukaan vasta silloin, kun paine sopimuksen syntymiselle on riittävä. Pelkkä Sipilän auktoriteetti ei ole riittänyt paineen synnyttämiseen.
Paikallisesta sopimisesta tarvitaan sopu
Kolmas syy aikalisälle työmarkkinasopimusneuvotteluissa on paikallisen sopimisen edistäminen. Aihetta pohtiva työryhmä kokoontui tiistaina toista kertaa. Työmarkkinaosapuolilla on halua nähdä, löytyykö kolmikantaisessa työryhmässä yhteisymmärrystä tavasta, jolla paikallista sopimista edistetään.
Eniten ihmetystä työmarkkinoilla herätti EK:n sääntömuutos, että keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja ei enää tehdä tämän kevään jälkeen. Kyse on isosta järjestelmämuutoksesta Suomessa. Se tarkoittaa, että mahdollinen tuleva keskitetty palkkaratkaisu jää viimeiseksi lajiaan, eikä tulopoliittisista kokonaisratkaisuista enää puhuta.
Kieltämällä itseltään osallistuminen kokonaisratkaisun EK riisuu poliittisen vallan myös palkansaajaosapuolelta. Hallitus ja eduskunta luovat pelisäännöt työmarkkinoille, niiden puitteissa osapuolet neuvottelevat jatkossa työehdot, mutta ei muuta. Työmarkkinoilla siirrytään järjestelmään, jossa sopimukset tehdään väistämättä paikallisemmin alan, yrityksen, tehtaan ja jopa yksittäisen koneen tuottavuus huomioon ottaen.
Työmarkkinajärjestöissä tiedostetaan palkansaajapuolellakin, että avoin talous ja yhteinen valuutta tarkoittavat sitä, että kilpailukyky määritellään globaalisti tai ainakin Euroopan tasolla. Työpaikkojen ja kilpailukyvyn säilyttäminen muuttuvien kansainvälisten kysyntä- ja tarjontatekijöiden olosuhteissa edellyttävät, että yrityksen kulurakenne on kilpailukykyinen suhteessa muuhun maailmaan, eikä Suomen sisäinen keskimääräinen tuottavuuskehitys määrää palkanmaksukykyä.
Keskitetty palkkasopiminen ei sovi enää nykyaikaan. Joillakin aloilla palkanmaksukyky kasvaa, toisilla aloilla palkanmaksukyky pienenee. Pitkillä keskitetyillä sopimuksilla vahvistetaan tämä epätasapaino ja pahimmillaan palkkavaatimukset muodostuvat toisilla aloilla palkanmaksukykyä suuremmiksi.
Tulevaisuuden kiista käydään siitä, missä määrin palkansaajajärjestöt pääsevät valvomaan liittoihin kuuluvien työntekijöiden etua paikallisella tasolla ja miten neuvottelutilanteista tulee tasavertaiset niin, ettei työntekijä voi käyttää määräävää asemaa työehtojen määrittelemiseen.
Palkansaajapuolella paikallisen sopimisen työehtosopimusvetoisuus nähdään ehdottamana edellytyksenä yhteistyön jatkamiselle työmarkkinaratkaisun suhteen. Tämän näkökulman mukaan paikallisen sopimisen edistäminen pitää tehdä työehtosopimusten puitteissa. Paikallinen sopiminen voidaan avata myös järjestäytymättömille yrityksille, mutta vain sillä ehdolla, että ne noudattavat työehtosopimuksia. Työehtosopimusten asemaa muuttavia kirjauksia lakiin ei hyväksytä missään tapauksessa.
Työnantajapuolelle, ja työryhmässä edustettuna olevalle Suomen Yrittäjille on keskeistä, että paikallinen sopiminen olisi ensisijainen vaihtoehto ja työehtosopimukseen turvauduttaisiin vain silloin, jos paikallista sopimusta ei synny. Se on vaikeaa ilman lainsäädännön muuttamista.
Palkansaajajärjestöissä pidetään selvänä, että edellytyksiä työmarkkinaratkaisulle ei ole, jos hallitus etenee paikallisessa sopimisessa lainsäädäntöteitse.
Kilpailukykytoimissa pitää joustaa
Ehdoton edellytys työmarkkinaratkaisulle on se, että hallitus luopuu lainsäädäntöteitse tehdyistä kilpailukykytoimista eli niin sanotuista pakkolaeista. Osassa palkansaajajärjestöjä suurimmasta osasta kilpailukykytoimia ei suostuta edes keskustelemaan.
Lomarahojen leikkaus voi tulla kyseeseen väliaikaisena toimenpiteenä, joka voitaisiin ottaa käyttöön suhdanneluonteisesti. Silloin lomarahojen alentamisesta tulisi väliaikainen toimenpide, joka sovitaan vain tietyksi ajaksi tiettyjen edellytysten täyttyessä. Arkipyhien muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi on myös toimenpide, josta voidaan keskustella.
Työnantajamaksujen alentamisesta ollaan valmiita keskustelemaan. Yksi vaihtoehto on maksutaakan siirtäminen työnantajalta palkansaajalle. Palkansaajan ostovoimaa kompensoisi hallituksen mahdollisesti tarjoama tuloveron alennus. Toinen todennäköisesti esillä oleva vaihtoehto on maksujen alennuksen rahoittaminen arvonlisäverokantoja korottamalla, mutta se edellyttäisi hallitukselta valmiutta tähän.
SAK esitti syyskuussa nollaratkaisua vuodeksi 2017 ja siirtymistä sen jälkeen järjestelmään, jossa palkankorotukset määrittäisi vientisektori.
Jos palkkamaltti eli noin nollan tuntumassa olevat yleiskorotukset ulotettaisiin koko vaalikaudeksi, sillä voitaisiin saada kustannuskilpailukyvyssä jopa yli viiden prosentin laskennallinen parannus suhteessa Saksaan, jos tarkasteluajanjaksoksi otetaan vuodet 2015–2019. Pitkä palkkaratkaisu takaisi ennustettavuuden kustannuskilpailukyvyn kehittymisessä. Jos ei kuitenkaan samaan aikaan laajennettaisi selvästi mahdollisuutta poiketa paikallisesti työehtosopimuksista, se jäykistäisi kilpailukykytilanteen ala- ja yrityskohtaisesti pitkäksi aikaa.
Viiden prosentin parannusta kilpailukykytoimilla palkkaratkaisun lisäksi tuskin saadaan aikaan sopimuspöydässä. Silloin hallituksen pitäisi arvioida, mikä sille lopulta riittää. Olisiko esimerkiksi viiden prosentin koheneminen palkkaratkaisulla ja kolmen prosentin kohennus kilpailukykytoimilla riittävä ratkaisu? Silloin kustannuskilpailukyvyn arvioitaisiin kohenevan kahdeksan prosenttia suhteessa kilpailijamaihin.
Hallituksen on väistämättä myös arvioitava kokonaisuutena, onko paikallisen sopimisen suhteen löydettävissä riittävä sopu, jonka turvin voitaisiin joustaa vaatimuksissa kustannuskilpailukyvyn kohenemisen suhteen.
Työrauha tärkein – myös hallitukselle
Vaikka hallitus ja elinkeinoelämä eivät halua kytkeä yhteen paikallista sopimista ja mahdollista työmarkkinaratkaisua, käytännössä prosessien keskinäisvaikutus on joka tapauksessa olemassa. Työmarkkinajärjestöissä asia ilmaistaan niin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Työmarkkinoita koskevia ratkaisuja ei voi käytännössä eristää toisistaan, vaikka julkisuudessa niin puhuttaisiinkin.
Jos työmarkkinaratkaisu eli hallituksen kielellä yhteiskuntasopimus halutaan saada aikaan, hallitus joutuu perääntymään vaatimuksissaan. Palkansaajajärjestöt voisivat esiintyä voittajina torjuessaan palkansaajille ikävät hallituksen esittämät niin sanotut pakkolait. Elinkeinoelämä voisi olla tyytyväinen siihen, että palkkamaltin ja työrauhan sijaan päästään siirtymään vientivetoiseen malliin ja paikalliseen sopimiseen. Hallitus voisi olla tyytyväinen siihen, että se voi keskittyä loppuvaalikauden ajan muiden rakenteellisten uudistusten, kuten sote-mallin, kuntien tehtävien karsimisen ja sääntelyn purkamisen toteuttamiseen.
Teollisuudelle tärkeintä on tieto työrauhasta. Liittokierros ja lakot tulisivat teollisuudelle kalliiksi ja aiheuttaisivat lisää työttömyyttä. Kun kevään mittaan paineet kasvavat riittävän suuriksi, voi olla, että turvallisinta on solmia työrauha koko loppuvaalikaudeksi. Tämän varaan palkansaajajärjestöt laskevat.
