Verkkouutiset

Tuulivoimayhdistys: Tuulivoima tuo kuntiin verotuloja

Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimalat tuovat kuntaan verovaroja, eivät vähennä niitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen viittaa viikonlopun uutisointiin, jonka mukaan kunnissa on ollut epäselvyyttä verotulkinnasta, siitä on aiheutunut kunnille satojen tuhansien eurojen menetyksiä tuulivoimasta) uutisoitiin tuulivoimaloista ja niiden verotuksesta.

Mikkosen mukaan joillekin kunnille on tullut yllätyksenä, että tuulivoimaloita verotetaan korkeinta voimalaitosveroa matalamman kiinteistöveron mukaan.

– Kiinteistöverolaissa, samoin kuin useassa muussa viime vuonna käsittelyssä olleessa verolaissa (mm. windfall-vero) tuodaan kuitenkin erittäin selkeästi esille, että tuulivoimaloiden osalta noudatetaan yleistä kiinteistöveroprosenttia siihen asti, kunnes yksittäisen tuulivoimalan teho ylittää voimalaitosveroon velvoittavan 10 megawatin rajan, hän toteaa.

Myöskin verottajan kiinteistövero-ohjeesta tämä on Mikkosen mukaan ollut luettavissa, joskin hivenen tulkinnanvaraisesti.

– On toki erittäin valitettavaa, jos kunta on tulkinnut kiinteistöverolakia tai verottajan ohjeita tuulivoiman kiinteistöverotuksesta virheellisesti. Ikävää, että kunta on arvioinut tulonsa väärin. On hyvä kuitenkin muistaa, että tuulivoimalat lisäävät kunnan kiinteistöverotuloja myös yleisellä kiinteistöveroprosentilla, eivät vähennä niitä, kuten uutisoinnista ja otsikoinnista voisi virheellisesti kuvitella, hän sanoo.

Mikkosen mukaan yksittäisen tuulivoimalan tuoma kiinteistöverotulo kuntaan on noin 10 000 euroa ensimmäisenä vuonna. Tämän jälkeen verotulo alkaa laskea hitaasti saavuttaen minimiarvonsa noin 4000 euroa noin 15. käyttövuoden tietämillä.

– Virhearvioinneista huolimatta kiinteistöverotulot ovat yhä merkittävät, etenkin jos kunnan alueella on useita tuulivoimaloita, Mikkonen toteaa.

Lue myös: TS: Kunnissa epäselvyyttä verotulkinnasta – satojen tuhansien menetyksiä tuulivoimasta

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)