Joulumyynti sujui autokaupassa vauhdikkaasti

Vauhdikkaan autokaupan lisäksi tavaratalokauppa osoitti henkiinheräämisen merkkejä joulukuussa, tosin myyntipäiviä oli edellisvuotta enemmän.

  • LKS 20151117 - Korkotarjous myynnisä olevan auton tuulilasissa Delta-auton hallissa Konalassa Helsingissä 17. marraskuuta 2015. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

    Korkotarjous Delta-auton hallissa Helsingissä marraskuussa.

    ()

Vähittäiskaupan myynti kasvoi tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 1,6 prosenttia vuodentakaisesta. Viime joulukuussa oli tosin 25 arkimyyntipäivää, mikä oli yksi päivä enemmän kuin vuosi sitten.

Joka tapauksessa vauhtia kehittyi erityisesti autokaupassa, missä kasvu kertyi 8.2 prosenttia. Tavaratalokauppakin kasvoi 1,2 prosenttia, mutta päivittäistavarakaupassa kasvua oli vain 0,2 prosenttia

Tukkukaupan myynti sen sijaan supistui 2,8 prosenttia, ja koko kaupan myynti laski 0,2 prosenttia joulukuussa vuodentakaisesta.

Hintojen alenemisesta johtuen myynnin määrä kasvoi vähittäiskaupassa 3,1 prosenttia ja koko kaupassa 1,9 prosenttia.

Vähittäiskaupan myynti laski tammi-joulukuussa yhteensä 0,7 prosenttia edellisvuodesta. Autokauppa kasvoi 2 prosenttia, mutta tukkukaupassa laskua kertyi 4,6 prosenttia. Koko kaupan myynti supistui viime vuonna yhteensä 2,6 prosenttia.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.