Asuinrakentaminen edelleen vauhdissa loka-joulukuussa

Kerrostalohankkeille myönnetyt rakennusluvat pitävät Tilastokeskuksen mukaan asuinrakentamisen edelleen vauhdissa.

  • LKS 20160125 Rakennustyömaa Jätkäsaaressa Helsingissä 15. tammikuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

    Rakennustyömaa Jätkäsaaressa Helsingissä

    ()

Loka-joulukuussa asuinrakennushankkeille myönnettiin Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia 2,2 miljoonalle kuutiometrille, mikä oli 8,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Samaan aikaan muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä väheni 12,1 prosenttia vuodentakaisesta. Kaikkiaan rakennuslupia myönnettiin 6,8 miljoonalle kuutiometrille, mikä oli 6,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo väheni viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vajaan prosentin vuodentakaisesta. Samaan aikaan kaikkia rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 11,4 prosenttia ja asuinrakennushankkeita 40,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi viime vuonna lähes seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Uudisrakentaminen keskittyi kasvukeskuksiin ja erityisesti Etelä-Suomeen. Rakennuslupia myönnettiin yhteensä 30 000 asunnolle, joista lähes 40 prosenttia myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Asuinrakennushankkeita käynnistettiin vuoden aikana lähes 11 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on noin 9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Muiden kuin asuinrakennusten rakentamisen hiipuminen sen sijaan jatkui. Niitä käynnistettiin vuoden aikana 5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Uudisrakentamisen kokonaistuotanto laski viime vuonna jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuodesta 2011 kokonaistuotanto on laskenut 26 prosenttia.

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo jäi 4 prosenttia alhaisemmalle tasolle kuin edellisvuonna, mutta loppuvuotta kohden tuotannon supistuminen hidastui. Kokonaistuotannosta neljännes syntyi pääkaupunkiseudulla.

Asuinrakentaminen painottuu Tilastokeskuksen mukaan nyt selvästi kerrostalorakentamiseen.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.