Verkkouutiset

Tuloerot kasvoivat viime vuonna

Tuloerot kasvoivat vuonna 2013 edellisvuoteen verrattuna, kertoo Tilastokeskuksen tulonjakotilasto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuloerojen kasvu johtui Tilastokeskuksen mukaan suurituloisten tulojen muita nopeammasta kasvusta.

Väestön suurituloisimman kymmenesosan tulotaso kasvoi reaalisesti 2,6 prosenttia ja pienituloisimman kymmenesosan tulotaso 0,3 prosenttia vuodesta 2012 vuoteen 2013. Muissa tulokymmenyksissä tulokehitys oli selvästi heikompaa.

Suhteellisia tuloeroja kuvaava Gini-kerroin oli likimain samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Se kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä edellisvuodesta vuonna 2013 ja sai arvon 27,6. Tämä aiheutui suurituloisimmille kohdentuvien myyntivoittojen kasvusta.

Vuoteen 1995 verrattuna Gini-kerroin on kasvanut merkittävästi eli noin 5,4 prosenttiyksikköä, josta suuri osa aiheutuu tuloerojen kasvusta 1990-luvun lopulla. Tuloerot ovat olleet suurimmillaan vuonna 2007, johon verrattuna vuoden 2013 Gini-kerroin oli 1,9 prosenttiyksikköä pienempi.

Gini-kerroin saa arvon 0, jos kaikki saavat saman verran tuloja ja arvon 100, jos yksi tulonsaaja saa kaikki tulot. Mitä suurempi Gini-kerroin on, sitä suuremmat ovat tuloerot.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)