Verkkouutiset

Tekniikan Akateemiset vaatii turvaamaan henkilöstön aseman Tekesin ja Finpron yhdistymisessä

Tekniikan Akateemiset TEK on tyytyväinen, että sen pitkäaikainen tavoite Tekesin ja Finpron toiminnan tiivistämisestä on toteutumassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Olemme jo vuosia ehdottaneet, että Tekesin ja Finpron yhteistyötä tiivistetään. On erittäin positiivista, että kaikki tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien kehittämistä ja vientiä koskevat palvelut saadaan saman katon alle, sanoo yksikönjohtaja Pekka Pellinen TEKistä.

– Suomalaisen kilpailukyvyn yksi pullonkaula on ollut hyvien ideoiden tuotteistaminen ja kaupallistaminen. Tehokkaampi palvelurakenne auttaa kauan kaivattujen uusien korkean teknologian tuotteiden syntymistä ja vientiä, Pellinen jatkaa.

Tavoitteena on, että työnimellä kulkeva Business Finland aloittaa toimintansa vuoden 2018 alussa. Uuteen organisaatioon siirtyy noin 600 asiantuntijaa.

– On tärkeää, että henkilöstön asema turvataan muutoksessa eikä uuden toimijan määrärahoja leikata. Suomen kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että osaava henkilökunta ja tutkitustikin tehokkaat resurssit saadaan täysimääräisesti käyttöön, korostaa TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)