Verkkouutiset

Selvitysmies Ylelle: Hallinto-oikeuden päätös vaikeuttaa Talvivaaran rahoitusta

Talvivaaran saneerauksen selvitysmies Pekka Jaatinen on todennut Ylelle, että Vaasan hallinto-oikeuden välipäätös ympäristölupavalitusten yhdistämisestä vaikeuttaa yhtiön pitkäaikaisen rahoituksen keräämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaasan hallinto-oikeus teki viikko sitten välipäätöksen, jonka mukaan vuosien 2013 ja 2014 ympäristölupapäätöksestä tehdyt valitukset käsitellään yhdessä.

Oikeuden mukaan päätös hidastaa niiden käsittelyä vähintään ensi vuoden puolelle, kertoo Yle. Uuden välipäätöksen tekemisen mahdollisuudesta erikseen päästökiintiölle ei oikeudesta Ylen mukaan haluta kommentoida.

Selvitysmies Pekka Jaatinen vetosi jo elokuussa jätetyssä lausunnossa Vaasan hallinto-oikeuteen, jotta yhtiön vuodenvaiheessa kiristyviä päästökiintiöitä höllättäisiin.

Ellei yhtiön valitusta sulfaatin päästökiintiöiden nostamisesta tehdä, ei yhtiöllä Jaatisen mukaan ole mahdollisuuksia jatkaa liiketoimintaansa. Uusia rahoittajia ei löydy, eikä saneerausohjelman laatimista voi jatkaa.

Jaatinen on Ylen mukaan aiemmin ilmoittanut, että saneeraussuunnitelman keskeisen osan, liiketoiminnan myynnin rahoitus on oltava valmis joulukuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)