Verkkouutiset

Vanhempien esimerkki ja kesätyöt harjoittavat nuoria huolelliseen taloudenpitoon

Kyselyn mukaan taloudellinen käyttäytyminen periytyy vanhemmilta lapsille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taloudellinen käyttäytyminen näyttää riippuvan paljolti siitä, minkälaista vanhempien talouskäyttäytymisen oppi on ollut, kertoo LähiTapiolan ja Marttaliiton kysely.

Kyselyssä suomalaisia pyydettiin arvioimaan omaa, vanhempiensa ja lastensa talouskäyttäytymistä. 80 prosenttia niistä, jotka arvioivat vanhempansa suunnitelmallisiksi, arvioivat itsensäkin suunnitelmalliseksi rahankäyttäjäksi. Jos vastaaja arvioi molemmat vanhemmat huolettomiksi rahankäyttäjiksi, enää niukka enemmistö (51 %) arvioi itsensä suunnitelmalliseksi rahankäyttäjäksi.

Oma äiti arvioitiin hieman useammin suunnitelmalliseksi kuin oma isä: 75 prosenttia vastaajista piti omaa äitiään suunnitelmallisena.

Reilut 70 prosenttia itsensä suunnitelmalliseksi arvioineesta katsoi, että omasta täysi-ikäisestä lapsesta oli myös tullut suunnitelmallinen rahankäyttäjä.

Miesten ja naisten vastauksissa ei ollut suurta eroa. Jos vastaaja arvioi toisen tai molemmat vanhempansa huolettomiksi rahankäyttäjiksi, katsoivat miehet hieman naisia useammin itsekin olevansa huolettomia. Huolettomuus raha-asioissa näyttäisi siis aavistuksen useammin periytyvän miehille kuin naisille.

Omalla asenteella ja käyttäytymisellä voi siis vaikuttaa myös oman jälkikasvunsa käyttäytymiseen. Jos lapsuuden kodissa raha-asioista oli puhuttu myönteisesti, 90 prosenttia vastaajista ilmoitti puhuvansa niistä myönteisesti myös omassa kodissaan.

Toisaalta moni vastaaja piti omaa suhtautumistaan positiivisempana kuin omien vanhempiensa suhtautumista: 59 prosenttia arvioi puhuvansa raha-asioista omassa kodissaan myönteisessä hengessä, vaikka oman lapsuudenkodin rahakeskustelut ovat muistikuvissa enemmänkin kielteisessä hengessä.

Tutkimuksen perusteella huolellista taloudenpitoa arvostetaan Suomessa paljon. Nuorena opeteltu huolellinen taloudenpito on auttanut hallitsemaan asioita aikuisuudessa. Eniten omaa taloudenpitoa on opettanut kesä- ja osa-aikatyöt. Lisäksi vanhempien esimerkki, oman pankkitilin ja -kortin käyttö sekä kotitöistä tai suorituksista saadut ansiot tai viikkorahat ovat olleet harjoitusta huolelliseen talouskäyttäytymiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)