Verkkouutiset

Palkkaneuvottelut pitäisi yrittäjien mielestä siirtää kokonaan yrityksiin

Ajatus yhdestä toimialakohtaisesta korotusprosentista kuuluu vanhaan suljetun talouden maailmaan, toteaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mikael Pentikäisen mielestä työnantaja- ja työntekijäliittojen ei pitäisi sopia palkoista ollenkaan.

– Palkkaneuvottelut pitää siirtää kokonaan yrityksiin, sillä yritysten tilanteet poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ei ole yhtä korotusprosenttia, joka toimisi kaikissa yrityksissä. Myös toimialojen sisällä on valtavat erot, Pentikäinen toteaa tiedotteessaan.

Ajatus yhdestä toimialakohtaisesta korotusprosentista kuuluu hänen mielestään vanhaan suljetun talouden maailmaan. Yleiskorotusajattelu voisi hänen mielestään kuitenkin toimia, jos Suomessa voisi sopia toisin kuin työehtosopimuksiin on kirjattu.

– Silloin yritykset voisivat myös neuvotella omaan tilanteeseensa sopivan ratkaisun. Suomessa ei kuitenkaan juurikaan ole mahdollista sopia toisin kuin työehtosopimuksiin on kirjattu. Erityisen rajattua tämä on pieniltä yrityksiltä, jotka eivät kuulu työnantajaliittoihin, Pentikäinen muistuttaa.

Hänen mukaansa on siirryttävä moderniin sopimiseen, jossa yrityksillä ja työntekijöille on laaja sopimisen vapaus, joka turvaa työpaikat ja yritysten menestyksen. Silloin pystytään huomioimaan yrityskohtaiset tuottavuuserot ja palkitsemaan paremmin menestyksestä.

– Tämä rohkaisisi yrityksiä miettimään enemmän malleja, jotka palkitsevat työntekijöitä yritysten menestymisestä. Nyt tätä tehdään liian vähän. Palkka-asiat on liiaksi ulkoistettu liitoille, joissa tunnetaan huonosti yritysten arki, Pentikäinen arvioi.

Minimipalkan turvaava malli kuitenkin hänen mukaansa tarvitaan.

– Minimipalkka voitaisiin sopia joko laissa tai työehtosopimuksissa. Molemmilla on heikkoutensa ja etunsa. Vaihtoehtojen paremmuudesta olisi hyvä keskustella. Palkkaneuvotteluiden siirtäminen yrityksiin olisi työntekijän etu, Pentikäinen kertoo.

Hän huomauttaa, että yrityskohtainen sopiminen parantaa yritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta. Kannattavat yritykset maksavat korkeampia palkkoja.

– Nykyinen liittovetoinen palkkamalli vaikeuttaa yritysten kannattavuuden paranemista ja pitää palkat pieninä. Se pitää myös työttömyyden korkeana väkisin, koska se jarruttaa yritysten uudistumista, Pentikäinen toteaa.

Hänen mukaansa Suomen Yrittäjien ja toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n selvitykset osoittavat, ettei paikallinen sopiminen johda palkka-aleen. Enemmän uskotaan palkkatason nousuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)