Verkkouutiset

Kaksi kolmesta työntekijästä tuntee itsensä aliarvostetuksi

Suomalaisilla työnantajilla on vaikeuksia tunnistaa alaistensa vahvuuksia tarpeeksi hyvin, arvioi Suomalaisen Työn Liitto teettämänsä työntekijäkyselyn perusteella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisen Työn Liiton teettämässä kyselyssä vain 31 prosenttia vastaajista uskoi työnantajansa tunnistavansa heidän vahvuutensa. Sen sijaan 69 prosenttia koki, ettei työnantaja tunnista heidän vahvuuksiaan.

– Ihmiset haluavat luontaisesti kokea, että heidän vahvuuksiaan hyödynnetään. Se auttaa heitä ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan omassa työssään. Tutkimustulos onkin tässä valossa huolestuttava ja hieman yllättäväkin, sillä vahvuuksia ja osaamista kyllä löytyy. Niihin suomalaisen työn menestys nojaa ja ne ovat kansainvälisestikin tunnustettuja, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala toteaa tiedotteessaan..

Ylemmistä toimihenkilöistä ja asiantuntijoista 82 prosenttia koki, etteivät työnantajat tunnista heidän vahvuuksiaan tarpeeksi hyvin. Nuorista 25–34-vuotiaista näin ajatteli 75 prosenttia.

– Meidän kaikkien tulisi panostaa siihen, että oppisimme tuntemaan entistä paremmin kollegoidemme vahvuuksia ja osaamista. Organisaation sisäinen kulttuuri on tässä avainasemassa, ja sitä rakentaa jokainen työyhteisön jäsen. Samoin meillä suomalaisilla on paljon opittavaa oman osaamisemme esiintuomisesta ja brändäämisestä. Osaamista voidaan hyödyntää työpaikoilla vain silloin, kun siitä tiedetään, Lausala arvioi.

Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa, ja siihen vastasi 2 219 suomalaista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)