Verkkouutiset

Tässä selitys ostotietojen keruuseen – jos asiakas ei syö lihaa, hänelle voi kaupata kasviksia

S-ryhmän ilmoitus tarkkojen ostotietojen keräämisestä on saanut aikaan tyrmistystä Kuluttajaliitossa, ja tietosuojavaltuutettu on ryhtynyt tutkimaan asiaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

S-ryhmä alkaa syyskuun alusta lähtien kerätä entistä tarkempia ostotietoja asiakkailta, jotka tekevät ostoja S-Etukortilla.

– Muutoksen tavoitteena on ennen kaikkea parempi palvelu. Mitä paremmin tunnemme erilaisten asiakasryhmien ostokäyttäytymistä, sitä parempia ja hyödyllisempiä palveluja pystymme heille tuottamaan, SOK:n asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae kertoo ryhmän tiedotteessa.

Jos ostotiedoista esimerkiksi selviää, että asiakas ei syö lihaa, hänelle voidaan S-ryhmän mukaan viestiä kasvisvaihtoehtojen uutuuksista.

Asiakkaalla on kuitenkin aina mahdollisuus kieltää kuitin loppusummaa tarkempien ostotietojen käyttämisen viestinnän kohdentamiseen.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kertoo Ylelle, tietosuojavaltuutetun toimistossa asiaa on ryhdytty selvittämään saman tien. Hänen mukaansa selvitettävä seikka on se, muutetaanko tässä kanta-asiakasjärjestelmän ehtoja yksipuolisesti.

Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario kertoi Ylelle eilen keskiviikkona olleensa tyrmistynyt S-ryhmän ilmoituksesta. Hänen mielestään tietojen keräämisessä mennään pitkälle ihmisten yksityiselämään kuuluviin asioihin.

Kaupan alalla muun muassa K-ryhmä on jo aiemmin kertonut hyödyntävänsä systemaattisesti K-Plussa-korttien tietoja markkinoinnissaan.

Toisin kuin S-ryhmällä, Keskon kanta-asiakas voi kuitenkin halutessaan kieltää koko tiedonkeruun. Asia selviää Plussa-rekisterin sopimusehdoista ja sen vahvistaa Uudelle Suomelle Keskon asiakaspalvelujohtaja Maija Sorvari.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)