Verkkouutiset

Sirpa Pietikäinen: Lisää riskipääomaa EU:n talouden rahoittamiseen

Uudistuva lainsäädäntö auttaa riskipääomarahastoja kasvamaan Euroopan laajuisiksi, sanoo europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentti äänestää torstaina lainsäädännöstä, jolla parannetaan riskipääoman toimintaedellytyksiä sisämarkkinoilla. Parlamentin neuvotteluista vastasi Sirpa Pietikäinen.

– Uudistuva lainsäädäntö auttaa riskipääomarahastoja kasvamaan Euroopan laajuisiksi. Samalla innovatiivisille ja riski-alttiille eurooppalaisille ideoille, projekteille ja yrityksille löytyy tulevaisuudessa monipuolisempia rahoituslähteitä. Rahoitusta kaivataan erityisesti kiertotalouden ja ympäristöinnovaatioiden osalta, Pietikäinen sanoo.

Hän toteaa, että EU:n riskipääomamarkkinat laahaavat edelleen kaukana lähimmän vertailukohtamme, Yhdysvaltojen jäljessä: investointimäärien osalta EU:n markkinat ovat noin viisi kertaa pienemmät kuin Atlantin takaiset. Eurooppalaiset riskipääomamarkkinat ovat sirpaloituneet kansallisiksi, mikä myös rajoittaa täällä toimivien rahastojen kasvua.

Pietikäisen mukaan tämä muodostuu ongelmaksi erityisesti silloin, kun rahasto on päässyt tavoitteeseensa eli löytänyt toimivan idean ja yrityksen.

– Vahvassa kasvuvaiheessa oleva start-up kaipaa juuri nopeimman kasvun vaiheessa rahoitusta, jota suhteellisen pienillä rahastoilla ei useinkaan ole tarjota. Tällöin ideat karkaavat helposti Yhdysvaltoihin, missä rahoitusta on runsaammin saatavilla.

Uudella lainsäädännöllä poistetaan hallinnollisia esteitä sisämarkkinoilla toimimiseksi sekä kielletään selkeästi vastaanottavilta jäsenmailta mahdollisuus periä ylimääräisiä rekisteröinti- tai hallintokuluja eurooppalaisen passin turvin toimivilta rahastoilta. Samalla yhtenäistetään rahastoilta vaadittavia omia pääomia ja vahvistetaan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ESMA:n roolia.

– Esteenä riskipääomarahastojen levittäytymiselle koko EU-alueelle on ollut erityisesti laidasta laitaan vaihtelevat kansalliset käytännöt rahastojen kohtelussa esimerkiksi rekisteröinnin suhteen. Tulevaisuudessa esimerkiksi rahastoilta rekisteröitymiseen vaadittavat dokumentit ovat samat kaikissa jäsenmaissa, Pietikäinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)