Verkkouutiset

Somessa ei mainoksia kaivata

Google, Facebook, Youtube ja Twitter jäävät suomalaisten mainoslistan häntäpäähän. Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä ylivoimaisesti mieluisimpana mainosvälineenä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisista 43 prosenttia nostaa painetut sanomalehdet ykköseksi kysyttäessä, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia.

Muut kaksitoista tutkittua mainonnan kanavaa jäävät kauas painettujen sanomalehtien mieluisuuden taakse. Vastaajat saivat valita vain yhden, itselleen mieluisimman mainoskanavan.

Toiseksi sijoittui televisio, jonka valitsi mieluisimmaksi mainosvälineeksi 12 prosenttia suomalaista. Seuraavina tulivat painetut kaupunkilehdet, painetut aikakauslehdet ja sanomalehtien verkkopalvelut.

Kärjessä olevien medioiden mieluisuuden järjestys vaihtelee hieman ikäryhmittäin, mutta painetut sanomalehdet ovat mieluisin mainonnan kanava kaikissa ikäryhmissä.

Google, Facebook, Youtube ja Twitter jäävät suomalaisten mainoslistan häntäpäähän, jopa nuorimmilla ikäluokilla.

– Niin kiinnostava kuin sosiaalinen media ilmiönä ja ajankäytöllisesti on, ei se suomalaisten mielestä näytä olevan heille itselleen mieluinen mainonnan ympäristö. Sen sijaan painetuissa medioissa mainontaa otetaan mielellään vastaan, toteaa Sanomalehtien Liiton media- ja kuluttajamarkkinoinnin johtaja Sirpa Kirjonen.

Suomalaisten suhtautumista eri mainosvälineiden mieluisuuteen on tutkittu osana IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimusta. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä tuhat. Tutkimuksen otos vastaa suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 8.–16. syyskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)