Verkkouutiset

Sähköisen viestinnän välitystietojen säilytysvelvollisuutta selvitetään

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän arvioimaan sähköisen viestinnän välittämiseen liittyvien tietojen säilytysvelvollisuutta koskevaa lainsäädäntöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työryhmän perustamisen taustalla on EU:n tuomioistuimen huhtikuussa 2014 antama tuomio, jossa EU:n sähköisen viestinnän välitystietojen säilyttämistä koskeva direktiivi todettiin pätemättömäksi.

EU:n tuomioistuimen ratkaisun jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi, että suomalainen sähköisen viestinnän tietojen säilyttämistä koskeva sääntely täyttää perusoikeuksien toteutumisen edellytykset. Eduskunta kuitenkin edellytti, että sääntelyä arvioidaan laajapohjaisessa työryhmässä, ja että perusoikeuksien toteutumisesta huolehditaan kaikin keinoin.

Ministeriön mukaan arviointi on tarpeen myös siksi, että EU:n tuomioistuimelta on myöhemmin tullut ratkaisu, joka tarkentaa tietojen säilyttämistä koskevia edellytyksiä jäsenmaissa.

Kyseessä on tuomioistuimen joulukuussa 2016 antama ratkaisu (Tele2 Sverige ja Watson ym.), jonka myötä vaatimukset kansalliselle sähköisen viestinnän tietojen säilyttämistä ja viranomaisten tiedonhankintaa koskevalle lainsäädännölle ovat tiukentuneet.

Nyt arvioinnin kohteena on lainsäädäntö, joka koskee sähköisen viestinnän tietojen säilyttämistä viranomaistarpeisiin vakavan rikollisuuden selvittämiseksi ja torjumiseksi.

– On tärkeää sovittaa yhteen viestinnän välittäjän vastuu yksityisyydensuojan toteutumisesta ja viranomaisten tarpeet saada yksittäistapauksessa tietoja vakavan rikoksen selvittämiseksi tai ehkäisemiseksi, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

Berner korostaa, että automatisoituvan liikenteen ja muiden digitaalisuutta hyödyntävien palvelumuotojen luotettavuuden kannalta on keskeistä, että käyttäjät voivat entistä paremmin luottaa viestinnän luottamuksellisuuteen.

Työryhmän tehtävänä on arvioida muun muassa sähköisen viestinnän välitystietojen säilyttämisen nykykäytäntöjä sekä reunaehtoja, jotka liittyvät viestinnän luottamuksellisuuteen, yksityisyyden suojaan ja muihin asiaa koskeviin perusoikeuksiin.

Työryhmän jäseniksi on nimetty asiantuntijoita laajasti eri ministeriöistä ja muista viranomaisista, etujärjestöistä ja teleyrityksistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)