Verkkouutiset

Valtatie nelosen Äänekosken suunnittelu käyntiin, Soklin arviointi jatkuu

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) on pyytänyt Liikennevirastoa käynnistämään tiesuunnitelman teon valtatie 4:n Äänekosken kohdalla niin, että suunnitelma saadaan valmiiksi ensi vuoden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Haluan edistää Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan investointipäätöstä huolehtimalla riittävistä väyläinvestoinneista. Liikennepolitiikalla voidaan näin tukea investointien ja työpaikkojen saamista Suomeen, sanoo Paula Risikko.

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla kartoitetaan syksyn aikana yhdessä Metsä Groupin kanssa yhtiön logistiikkaprosessi ja liikenneväylien kapasiteetti- ja turvallisuustarpeet. Ministeriö toivoo, että selvityksen valmistuttua yhtiö voi tehdä tarvittavat päätökset mahdollisimman pian.

– Neuvottelut Metsä Groupin kanssa ovat jo käynnissä. Niissä kartoitetaan myös yhtiön mahdollisuudet osallistua väyläinvestointeihin. Tämä on lähtökohtana kaikissa elinkeinopoliittisissa väyläinvestoinneissa: yhtiöt osallistuvat myös itse liikennejärjestelmän kehittämisen kustannuksiin, sanoo Risikko.

Ministeriö on Risikon mukaan valmis edistämään myös Soklin fosfaattikaivoksen rakentamista väyläinvestoinneilla. Kaivosyhtiö Yaran kanssa on käyty neuvotteluja logistiikkaprosessista ja arvioitu erilaisia vaihtoehtoja liikenneyhteyksien toteuttamiseksi.

– Näin voitaisiin saada työpaikkoja ja elinvoimaa erityisesti Itä-Lappiin, mutta myös muualle Suomeen. Tavoitteena on se, että hallitus voisi päättää väyläinvestoinneista hallituksen budjettiriihessä, toteaa Risikko.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)