Verkkouutiset

”Painajaismainen tilanne markkinoille mahdollinen” – analyytikot varoittavat Ranskan vaaleista

Ranskan ensi viikonloppuna käynnistyvät presidentinvaalit pitivät markkinat varuillaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nordean ekonomistit muistuttavat, että Ranskassa neljä presidenttiehdokasta on mielipidemittausten mukaan lähes tasoissa vaalien ensimmäisellä kierroksella.

– Markkinoille painajaismainen tilanne, jossa ranskalaiset joutuisivat toisella kierroksella valitsemaan kahden ääriehdokkaan välillä, on siis yhä mahdollinen, todetaan Nordean perjantaisessa aamukatsauksessa.

Nordeassa kuitenkin odotetaan sosiaaliliberaalin Emmanuel Macronin ja Kansallisen rintaman Marine Le Penin etenevän toiselle kierrokselle. Tulos rauhoittaisi katsauksen mukaan rahoitusmarkkinoita, kunhan Le Penin ääniosuus ei nousisi merkittävästi viimeaikaisia ennakkokyselyitä korkeammaksi.

Markkinoilla lähestyvät vaalit ovat Nordean ekonomistien mukaan näkyneet muun muassa Ranskan ja Saksan välisen korkoeron leventymisenä.

– Sijoittajat ovat varuillaan ja ensimmäisen kierroksen lopputulos tulee vaikuttamaan markkinoiden positioitumiseen. Mahdollisuus suuriinkin markkinaliikkeisiin on olemassa eikä EKP tule puuttumaan markkinareaktioihin, pankin torstaisessa katsauksessa varoitetaan.

Varainhoitoon keskittyneen FIM-pankin analyytikoiden mielestä markkinoiden kannalta suurin riski olisi Le Penin ja vasemmistolaisen Jean-Luc Mélenchonin päätyminen toiselle kierrokselle.

– Vaikka gallupien perusteelle tämä on epätodennäköistä, on se kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa ja olisi erittäin negatiivista markkinoille, FIM-pankin aamukatsauksessa perjantaina arvioidaan.

Torstaina osakemarkkinat olivat vielä nousussa. FIMin mukaan sijoittajien toiveet USA:n verouudistuksen etenemisestä saivat vauhtia USA:n valtionvarainministeri Steven Mnuchinin kommenteista. Hänen mukaansa verouudistuksen sisältö julkaistaan pian, eikä sen eteneminen riipu terveydenhuoltouudistuksesta.

Vaalitunnelmia Ranskassa on kuitenkin tänään perjantaina kiristänyt Pariisissa eilisiltana poliiseja vastaan Champs Élysées’llä tehty aseellinen isku, jossa hyökkääjän lisäksi surmansa sai yksi poliisi.

Euroopan suurista pörsseistä Lontoo ja Frankfurt pysyivät perjantaina aamulla vakaina, mutta Pariisi oli loivassa laskussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)