Rakentajien työttömyys hellittänyt koko maassa

Rakentajien työllisyys on parantunut Rakennusalan työttömyyskassan uusien tilastojen mukaan tammikuun aikana tasaisesti koko Suomessa.

  • LKS 20150729 Rakennustyömiehen työrukkaset keskeneräisellä Vantaan asuntomessualueella Kivistössä 4. marraskuuta 2014. Asuntomessut järjestetään Vantaalla 10.7.-9.8.2015. LEHTIKUVA Jussi Nukari

    Alimmillaan rakentajien työttömyys oli tammikuussa Uudellamaalla, 12,4 prosenttia.

    ()

Viime vuoden yli 22,3 prosentin työttömyydestä tipahdettiin tammikuun aikana jo 19,7 prosenttiin.

Alimmillaan työttömyys oli Uudellamaalla 12,4 prosenttia, jossa on vähennystä viime vuoden tammikuuhun 1,8 prosenttiyksikköä.

Kaikkiaan tammikuussa sai ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa 10 791 rakentajaa. Viime vuoden vastaavana aikana saajia oli 12 592 eli ansiosidonnaisella oli 1800 rakentajaa vähemmän.

Kovimmin työttömyys on tipahtanut suurtyöttömyyden vaivaamassa Kainuussa, jossa tultiin ala peräti 5,9 prosenttia. Tammikuun työttömyys oli Kainuussa kuitenkin edelleen 33,5 prosenttia.

Alle 20 prosentin työttömyyslukuihin päästiin nyt Uudenmaan lisäksi Hämeessä (17,7 %), Pohjanmaalla (19,6%) ja Turussa (15,4 %).

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.