Ympäristöministeriö on teettänyt rakennusten hiilijalanjäljen säädösohjaukseen tähtäävän tiekartan.
Rakennusteollisuuden mielestä on hyvä, että rakentamista suunnataan kohti ympäristöä vähemmän kuormittavia valintoja.
Ympäristöministeriön esittämän tiekartan ongelmaksi RT näkee, että pelkkään hiilijalanjälkiohjaukseen keskityttäessä unohdetaan helposti kestävän rakentamisen muut näkökohdat, kuten rakennuksen ja sen osien pitkäaikaiskestävyys, muuntojoustavuus, vikasietoisuus ja tietyt turvallisuus- ja terveystekijät sekä lopulta rakennuksen arvon säilyminen.
Toinen ongelmallinen kohta RT:n mielestä on hiilijalanjälkilaskennan työkaluksi ehdotettu elinkaariarviointi (LCA). RT on edistänyt sen käyttöönottoa vapaaehtoispohjalta, sillä se auttaa kiinnittämään huomiota keskeisiin asioin.
Viranomaisohjauksen työkaluksi se ei RT:n mukaan kuitenkaan sovellu, koska se sisältää paljon epävarmuustekijöitä ja teoreettisia oletuksia ja siten suuren virhemarginaalin. Esimerkiksi todennettua käyttöikätietoa on olemassa vain tietyille materiaaleille ja rakenteille.
– Jos eri vaihtoehtojen käyttöikä perustetaan vain todentamattomiin taulukkoarvoihin, se vähentää motivaatiota pyrkiä mahdollisimman pitkäikäisiin ratkaisuihin. Tämä sotii täysin kestävän rakentamisen ja jopa kiertotalouden periaatteita vastaan, Rakennusteollisuus RT:n ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorinen sanoo.
Hänen mukaansa ehdotettujen rakennustyyppikohtaisten päästökattojen asettaminen on erittäin vaikeaa ja pitkälti teoreettista, koska rakennuksien tasavertainen ja uskottava vertailu toisiinsa on käytännössä mahdotonta.
– Tulevaisuusskenaarioihin perustuvat päästökatot eivät tue kestävän kehityksen mukaista rakentamista, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempia vaikutusarvioita, joissa on otettu huomioon myös muut näkökohdat, Vuorinen sanoo.
Rakennuksen hiilijalanjälki ei ole rakennusosiensa hiilijalanjälkien summa
Ympäristöministeriö perustelee tiekarttaa ja ohjauksen tarvetta rakennusmateriaalien sisältämällä merkittävällä hiilijalanjäljen pienennyspotentiaalilla. Tästä haetaan nopeavaikutteisia keinoja täyttää Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteita ja ilmastopolitiikan tavoitteita.
Tiekartassa sääntely ulotettaisiin koskemaan rakennusmateriaalien kasvihuonekaasupäästöjä. Vuorisen mukaan tällöin sivuutettaisiin keskeinen, teknisen komitean CEN/TC350 laatimien standardien mukainen periaate: ympäristövaikutuksia tulee aina arvioida koko rakennuksen ja sen koko elinkaaren osalta.
– Rakennusmateriaalit ovat vain välituotteita eikä rakennuksen hiilijalanjälki ole rakennusosiensa hiilijalanjälkien summa. Valtaosa rakennusten päästöistä syntyy edelleen niiden käytön aikaisesta energiankulutuksesta eli lämmittämisestä sekä huoltamisesta ja korjaamisesta, Vuorinen muistuttaa.
Hän toteaa, että monesti yksittäisten materiaalien ja tuotteiden suurempi hiilijalanjälki on perusteltu, jotta päästäisiin koko rakennuksen osalta mahdollisimman pieniin elinkaaren aikaisiin päästöihin.
– Rakennuksen eri teknisten ja toiminnallisten ominaisuuksien, kuten lämmön- ja ääneneristävyyden tai kosteuden- ja palonkestävyyden vuoksi tarvitaan runsaampaa materiaalinkäyttöä, mikä tarkoittaa valmistusvaiheessa suurempaa hiilijalanjälkeä.
Tarkoitushakuisia ja yksioikoisia laskelmia
Uudisrakentamisen kasvaneen energiatehokkuuden ja päästöttömien lämmitystapojen myötä rakennusvaiheen ja rakennusmateriaalien suhteellinen osuus rakennuksen kokonaispäästöistä kasvaa. Varsinaiset päästöt eivät kuitenkaan kasva.
Vuorinen korostaa, että ympäristöministeriön vaikuttavuusarviot perustuvat valikoituihin suhteellisiin prosenttilukuihin, eivät absoluuttisiin tonnimääräisiin päästövähennysmääriin.
– Ei ole mikään salaisuus, että hallitusohjelman ja ympäristöministeriön tavoitteena on puurakentamisen edistäminen. Perusteena käytetään puun sitomaa hiiltä ja ilmastohyötyjä. Rakentaminen voi toki olla ympäristöystävällisin tapa hyödyntää puuta, mutta tutkimusten mukaan puu ei ole ympäristöystävällisin tapa rakentaa. Tarkoitushakuisilla ja yksioikoisilla laskelmilla näin pyritään toistuvasti esittämään esimerkiksi tarkastelemalla ympäristövaikutuksia vain rakennusvaiheen tai lyhyeksi määritetyn käyttöiän osalta, Vuorinen toteaa.
Ympäristöministeriö on perustellut hiilijalanjäljen ohjauksen tarvetta myös sillä, että tehokkaimmat keinot rakennusten käytön aikaisen energiankulutuksen ja päästöjen vähentämiseen alkavat kustannusoptimaalisen säädösohjauksen osalta olla käytetty.
Tähän nähden Vuorinen pitää outona sitä, että ympäristöministeriö antaa rakennusten energiatehokkuusasetuksen ehdotuksessaan massiivipuisille rakennusosille helpotuksia niin energiatehokkuutta määrittäviin E-lukuihin kuin lämmöneristävyyden U-arvovaatimuksiinkin.
– Näin siirretään rakennuksen pitkälle käyttövaiheelle suurempi energiakulutus, koko elinkaarelle suuremmat hiilidioksidipäästöt ja samalla kustannukset käyttäjän maksettavaksi, hän huomauttaa.
Kiinteistö- ja rakennussektorin osuus globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä on peräti 40 prosenttia. Vuorinen muistuttaa, että uudisrakentamisen osuus tästä on hyvin vähäinen ja koska rakennuskanta uudistuu vain 1,5 prosentilla vuosittain, sillä ei saavuteta nopeita vaikutuksia.
– Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden hallittu parantaminen ja niissä käytettävän energiamuodon vähäpäästöisyyden lisääminen ovat ylivoimaisesti merkittävin osa-alue tavoiteltaessa kiinteistö- ja rakennussektorin vähähiilisyyttä, Vuorinen sanoo.
