Neljännessä rahanpesun vastaisessa direktiivissä edellytetään ensimmäistä kertaa, että EU-maat ylläpitävät rekisteriä yritysten ja muiden yhteisöjen tosiasiallisista omistajista. Vaatimus tietojen keräämisestä rekistereihin ei ollut osa komission alkuperäistä esitystä, mutta se lisättiin sääntöihin parlamentin vaatimuksesta.
Uusissa säännöissä edellytetään myös esimerkiksi pankkeja, tilintarkastajia, asianajajia, kiinteistönvälittäjiä ja kasinoita ilmoittamaan asiakkaiden epäilyttävistä liiketoimista.
Keskitetyn rekisterin tietoihin on taattava pääsy toimivaltaisille viranomaisille ja rahanpesun selvittelykeskuksille rajoituksetta. Myös ilmoitusvelvollisille, kuten esimerkiksi pankeille sekä muille henkilöille on myönnettävä pääsy tietoihin tietyissä olosuhteissa.
Rekisterin tietoihin pääsyä pyytävien henkilöiden ja järjestöjen on osoitettava että rahanpesu, terrorismin rahoitus ja niiden esirikokset, kuten lahjonta sekä verorikokset ja -petokset, koskevat niiden oikeutettuja etuja.
Näiden henkilöiden saatavilla on oltava tosiasiallista omistajaa ja edunsaajaa koskevista tiedoista vähintään nimi, syntymäkuukausi ja -vuosi, kansalaisuus, asuinmaa sekä hallussa olevan omistusosuuden luonne ja laajuus. Jäsenvaltiot voivat evätä pääsyn näihin tietoihin ainoastaan tapauskohtaisesti poikkeustapauksissa.
Trustien kaltaisten järjestelyjen tietoihin on pääsy ainoastaan toimivaltaisilla viranomaisilla ja rahanpesun selvittelykeskuksilla.
”Poliittisesti vaikutusvaltaiset henkilöt”
Säännöissä tarkennetaan myös ”poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön” määritelmää. Poliittisesti vaikutusvaltaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on tavanomaista korkeampi riski poliittisesta asemasta johtuen altistua korruptiolle.
Poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä ovat esimerkiksi valtionpäämiehet, ministerit, korkeimpien oikeuksien tuomarit, parlamenttien jäsenet sekä heidän perheidensä jäsenet.
Liikesuhteissa poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa on toteuttava lisätoimia ja selvitettävä muun muassa liikesuhteeseen liittyvien varojen alkuperä, direktiivissä todetaan.
Europarlamentti hyväksyi samassa yhteydessä varainsiirtoa koskevan asetuksen, jonka tavoitteena on parantaa maksajien, maksunsaajien ja heidän varojensa jäljitettävyyttä.
EU-maiden on saatettava rahanpesua koskeva direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä kahden vuoden kuluessa.