Verkkouutiset

PTT: Palkkaneuvotteluissa tarvitaan malttia, jotta finanssikriisin jälkeinen virhe vältetään

Pellervon taloustutkimuksen mukaan Suomen talouskasvu on jälleen päässyt muiden teollisuusmaiden vauhtiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,7 prosenttia ja ensi vuonna 2,0 prosenttia.

Viime vuonna Suomi kipusi jo lähelle muiden maiden kasvuvauhtia, kun talous kasvoi liki euroalueen ja USA:n tahtia 1,4 prosentilla. Kasvu tuli kuitenkin vielä kulutuksesta ja rakentamisesta. Nyt talouskasvu on viennin varassa, sillä alhaiset palkankorotukset ja inflaation kiihtyminen heikentävät ostovoiman kasvua.

– Viennin kasvulle on hyvät mahdollisuudet. Maailmantalouden kasvu on vauhdittumassa, Suomen kilpailukyky on parantunut ja Suomessa tehdään isoja investointeja muun muassa metsä- ja autoteollisuudessa, PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari sanoo.

Maailmantaloudessa piilee kuitenkin riskejä, kuten oikeistopopulismin nousu, Kreikan velkaneuvottelu sekä pankkien heikko vakavaraisuus ja Yhdysvaltain uusi hallinto. Presidentti Donald Trumpin talouspolitiikka näyttäisi antavan taloudelle lyhytaikaisen piristysruiskeen, mutta riskit maailmankaupalle ovat suuret.

Syksyn palkkaneuvotteluissa tarvitaan yhä malttia

Jos vienti piristyy, syksyn palkkaneuvotteluihin tulee painetta parantaa ostovoimaa palkankorotuksilla.

Maltille olisi PTT:n mukaan tarvetta, jotta finanssikriisin jälkeistä virhettä liian aikaisista korotuksista ei toisteta. Lisäksi pitäisi välttää pitkiä sopimuksia, jotka estävät nopeat korjausliikkeet. Palkkojen nousun olisi syytä alkaa vasta, kun työllisyys on selvästi parantunut.

Ennustetun kasvun varassa ei saavuteta hallituksen työllisyystavoitetta, vaan se edellyttäisi rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla.

– Nyt niille olisi otollinen aika, sillä työllisyyden parantuessa uudistuksia on kivuttomampi toteuttaa. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää nuorten naisten ja maahanmuuttajien työllisyysasteisiin. Viime aikoina naisten työllisyys on edelleen laskenut, vaikka miesten työllisyys on kasvanut, PTT toteaa.

Malttia tarvitaan myös julkisella sektorilla. Nopeamman kasvun myötä kertyvät tulot täytyy PTT:n mukaan käyttää julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainon parantamiseen joko lyhentämällä velkaa tai käyttämällä varat tavalla, joka lisää verotuloja tulevaisuudessa tai vähentää menoja. Valtio voisi esimerkiksi lisätä panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen.

Investoinnit Suomessa ponnahtivat viime vuonna selvään kasvuun varsinkin rakentamisessa ja kuljetusvälineissä. Silti tuotannolliset investoinnit ovat matalalla tasolla ja aineettomien investointien trendi on edelleen aleneva. Suomi nousi 1990-luvun lamasta tutkimuksen ja tuotekehityksen voimalla, mutta tuo perintö on pahasti rapautumassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)