Verkkouutiset

Helsingin pörssi taas nousussa

Pörssit ovat rauhoittuneet Euroopassa Brexitin jälkeisen nopean kurssiluisun jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin pörssin OMX 25 -indeksi oli tiistaina iltapäivällä kolmen aikoihin 2,8 prosentin nousussa. Tukholman OMX 30 -indeksin nousuvauhti oli lähestulkoon sama.

Eilen maanantaina indeksit romahtivat Helsingissä ja Tukholmassa lähes kahdeksan prosenttia. Pörssit olivat juhannuksen takia kiinni viime perjantaina, jolloin vastaava kurssinotkahdus koettiin Lontoossa, Pariisissa ja Frankfurtissa.

Piensijoittajat olivat maanantaina kovasti ostoksilla Helsingissä, kun ulkomaiset omistajat myivät osakkeitaan. Kauppalehden mukaan piensijoittajat ovat edelleen tiistaina olleet ostotuulella.

Myös Lontoossa Brexit aiheuttamat markkinapaineet ovat BBC:n mukaan helpottaneet. Lontoon pörssin FTSE 100 -indeksi oli kolmen jälkeen iltapäivällä noin kahden ja puolen prosentin nousussa.

Pariisissa nousua oli lähemmäs kolme prosenttia ja Frankfurtissa runsaat kaksi prosenttia.

Markkinoiden voimakkaasta alkureaktiosta päätellen Britannian kansanäänestyksen tulos tuli melkoisena yllätyksenä sijoittajille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)