Verkkouutiset

Pk-vientiyritysten määrä vahvassa nousussa

Vaikka ulkomaankaupan volyymit polkevat vielä paikallaan, Suomen tuleva vientimenestys on jo viriämässä, sillä pk-yritykset ovat laajasti käynnistämässä vientihankkeitaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen vientiyritysten määrä on jo ylittänyt 20 000 rajapyykin. Suomi on saanut noin 5 000 uutta vientiin tähtäävää pk-yritystä vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

Tämä ei kuitenkaan vielä näy vientieurojen määrässä, sillä valtaosa uusista kansainvälistyjistä tekee vasta pienimuotoista tai satunnaista vientiä.

EK:n tutkimustulosten mukaan uudet viejät ovat yhä useammin palvelualan mikroyrityksiä. Uusista viejistä jopa 70 prosenttia edustaa palvelusektoria. Viennin iso muskeli on kuitenkin yhä teollisuuden varassa.

EK:n yrittäjyystutkimuksista vastaava johtava asiantuntija Jari Huovinen tunnistaa kolme tekijää, jotka selittävät kansainvälistymisaktiivisuuden lisääntymistä.

– Ensinnäkin Suomeen on viime vuosina syntynyt yhä enemmän born global -tyyppisiä yrityksiä, joiden toiminta on alusta alkaen kasvuhakuista ja kansainvälistä. Toisekseen monet pitkän linjan pk-yritykset ovat saavuttaneet kotimarkkinoilla omat kasvurajansa ja hakevat nyt uusia markkinoita erityisesti lähialueilta. Kolmannekseen yhä useampi entinen alihankkija on ryhtynyt tekemään suoraa myyntiä ulkomaille, hän sanoo.

Vientivireen kasvu aiheuttaa paineita myös kansainvälistymispalvelujen tarjoajille ja Team Finland -verkostolle, sanoo EK:n asiantuntija Outi Ervasti:

– EK:n selvitysten mukaan jopa 90 prosenttia alkuvaiheen kansainvälistyjistä kertoo tarvitsevansa neuvonta-, rahoitus- ja valmennuspalveluja ulkomaankauppansa tueksi. Valitettavasti juuri näillä uusilla potentiaalisilla Team Finland -asiakkailla tuntuu olevan suurimmat vaikeudet löytää tarvitsemansa tukipalvelut.

Ervastin mukaan Team Finlandin toiminnassa pitäisikin varmistaa, että käynnistyvien vientiyritysten tarpeet ymmärretään ja että palvelut myös saadaan ulotettua heille.

Nyt julkistettavat tutkimustulokset perustuvat laajempiin tutkimusaineistoihin, jotka EK keräsi huhti-toukokuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)