Verkkouutiset

Raakakahvi kallistunut rajusti – Paulig lupaa kahvipaketin hintaan korotuksia

Brasilian kuivuus on nostanut raakakahvin hintaa merkittävästi, mikä kahvikonserni Pauligin mukaan näkyy loppukeväästä myös kuluttajahinnoissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Raakakahvin maailmanmarkkinahinta on Pauligin mukaan noussut New Yorkin kahvipörssissä tammikuun lopusta maaliskuun puoliväliin mennessä jyrkästi.

Arabica-kahvi maksoi tammikuun lopussa 2 euroa kilo, mutta maaliskuun puolivälissä hinta oli jo kivunnut 3,40 euroon. Sen jälkeen hinta on pysynyt samoissa lukemissa.

Raakakahvin kallistuminen johtuu Paulig-konsernin kahviliiketoiminnan ostojohtaja Katariina Ahon mukaan pääosin Brasilian kahvialueiden kovasta kuivuudesta, jonka pelätään verottavan juuri kypsymässä olevaa kahvisatoa.

– Epävarmuus markkinoilla on erittäin suuri. Näin kovaa kuivuutta ei ole aiemmin nähty tässä vaiheessa satovuotta. Osa kahvisadosta on jo tuhoutunut, mutta totuus selviää vasta kun sadonkorjuu toukokuussa alkaa. Sitten nähdään, miten kuivuus on vaikuttanut kahvin laatuun ja määrään, Aho kertoo Pauligin tiedotteessa.

Brasilian kuivuudella voi Pauligin mukaan olla pitkävaikutteisia seurauksia myös tulevien vuosien satomääriin ja hintoihin, jos kahvivarastot pienenevät ja pensaat vahingoittuvat.

Brasilia on maailman suurin kahvintuottaja. Sen osuus maailman tuotannosta on viime vuosina ollut lähes 40 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)